Vauvan uutuudet
Kuten tiedättekin tai ainakin blogia seuraavat tietävät, syntyi perheeseemme toinen tyttö ja äidistä on oikein ihanaa, että isosiskon vaatteet pääsevät kierrätykseen ihan täällä kotona, mutta kyllähän pikkuneidin (vai äidin?) oli jotain uuttakin saataava. Vauvan syntyminen eri vuodenaikaan toi myös eteen joitakin ainakin melko pakollisia hankintoja.
Matildalla oli aika vähän noita pienimpiä vaatteita, joilla kyllä pärjättiin silloin, mutta tämä pikkusisko onkin sellainen pulauttelija, että vaatetta todella tarvitaankin enemmän tai sitten pyykkikone saisi pyöriä parin tunnin välein. Joitakin ei niin mieluisia vaatteita olin myös jo myynyt pois kirpparilla ja Huutiksessa. Vaatevarastoa täydentääkseni kahlailin (netti-)kauppojen kesäaleja ja tässäpä sitä saalista:

Tämä 56 senttinen Me too neulepuku on ollut oikein käyttökelpoinen loppukesään. Tämän löysin Helsingin Kampin Pikkuväki -kaupasta ja hintaa oli n. 20 euroa.

Polarn O Pyret‘n alennustangosta mukaan tarttui tämä 50 senttinen värikäs asu. Meillä vaatteet pääsevät tosiaan nyt oikein kunnon pesunkestotestiin kovan pulauttelun takia ja tämä asu on pärjännyt siinä erinomaisesti :)

P.O.P. :n aletangosta (30 e) on myös windstopperhaalari kokoa 56 cm ja siihen sopiva pipo. Tämä on niin reilua mitoitusta, että vauva vielä hukkuu tähän, mutta onneksi ilmatkin ovat olleet vielä liian lämpimiä tälle. Matilda käytti tässä kohtaa toppahaalaria, joten tällaista ohuempaa ei meidän varastosta löytynytkään ennestään.

Tämä taitaa nyt olla se meidän kallein body. Molon iihanalle perhos-bodylle taisi jäädä alennettunakin hintaa melkein 20 euroa, mutta onhan se sen arvoinen, onhan? Tämä tuli Tanjan tilauksen mukana Elva små troll -nettikaupasta ja niin muuten, tämähän olikin niitä harvinaisia pappa betalar-vaatteita :D
Kuvassa näkyvät velour-housut ovat Matildan perintöä ja silloin tuli ostettua ne Kapp Ahlista jo valmiiksi vähän liian pieninä, mutta nyt ne ovat oiva pari Molon bodylle.

Lollopardin vihreäkuvioinen body on kokoa 62-68 cm, joten vähän täytyy vielä vauvan kasvaa, jotta tämä ja saman sarjan pipo pääsevät käyttöön.
Nämä on tilattu tanskalaisesta Filabel -nettikaupasta.

Plastisockin 62-68 cm Circus-body (n. 13 eur.) on myöskin vielä varastossa odottamassa vauvan kasvamista. Keltainen 74-80 cm Circus t-paita (n. 11 eur.) on ollut jo Matildalla käytössä ja menee vauvalle varmaankin ensi kesänä. Myös nämä tilasin Filabel :lta
Meille on rantautunut myös useampi Ej Sikke Lej:n vaate, mutta teenkin siitä ihan oman bloggauksen, kunhan ehdin.
Voi kuolaus! :D
Mä tykkäsin tosta PoPin mereneläväkuosista hirveesti, ja Auran odotusaikana (kun Turussa ei viel ollu PoPia) piti käydä Helsingistä asti varta vasten hakemassa niiden farkut, yks perusbody ja tuonkuvioinen peitto (mustavalkoisella kuviolla ja vihreällä reunalla), ja oon ollu ihan mielettömän tyytyväinen sekä kuvioon että väriin, se peitto on tosi tyylikäs. :D Ja mitä rakastan PoPin vaatteissa, ne kestää pesun toisensa jälkeen!
Kuolailin myös tuota Plastisockin Circus-bodya, mut täällä päin ei ollu enää oikeen kokoisia eikä värisiä jäljellä (enkä jaksanu tilata mistään).
Joo, PoPin vaatteet on kyllä meilläkin aina kestäneet tosi hyvin. Harmi, että niitä ei täältä Tampereelta vieläkään saa.
Se toinen väritys, mitä sulla on, on kans ihana ja se peitto on varmastikin ihan huippu! Mä en raaskinut sitä ostaa, kun piti Matildallekin ostaa vaatetta.
Munkin suosikkeja näistä on noi PoPit. Ja voi ei, että turkulaisillakin on oma liike ja meillä ei!!! :(
Molon kuosit kai tunnetusti herättää suuria tunteita ja koska Tea on hyvä ystäväni uskallan sanoa, että tuo perhosbody ei jotenkin kolahda mulle. Jännä juttu, koska usein meillä on kyllä hyvin samankaltainen maku.