Parina aamuna on ollut sen verran viileää, että väkisinkin tulee syksy mieleen. Syysvaatteita on pohdittu jo lukuisissa blogeissa ja meilläkin tehtiin katsaus Hertan vaatevarastoon. Luulisin, että kaikki olennaisin meiltä jo löytyy, mutta on kovin vaikea arvoida mitä kaikkea tuollainen välimallin vauva oikein tarvitsee. Hertta ei vielä tänä syksynä kävele, vaan tulee ulkoilemaan vaunuissa joko kopassa tai rattaissa, mikäli nyt oppisi kunnolla istumaan.

Oikeastaan isoin heräävä kysymys on se, tarvitseeko rattaissa istuva lapsi kenkiä? Jos tarvitsee, niin minkälaiset? Ymmärrän, että kenkiin kannattaa panostaa, jos niillä otetaan ensiaskelia. Mutta jos niillä ei (mitä luultavimmin) oteta askeltakaan, kannattaako niistä maksaa 50-70€, jonka verran laadukkaat kengät näyttäisivät maksavan? Ja kertokaapas vielä miten voin arvioida Hertan jalan koon? Tiedän kyllä, että kenkiä ostaessa kannattaa piirtää jalan kuva ja leikata se ja varaa on oltava 1,5cm jne., mutta mistä se kengänNUMERO (19,20 jne.) oikein tulee? Ja onko kengissäkin valmistajien välillä yhtä suuria eroja kuin vaatteissa?

Huhhuh miten monta kysymystä, mutta ystäväiset, nämä eivät olleet mitään retorisia sellaisia. Eli kokeneemmat kenkäexpertit, laittakaapas kommenttia tulemaan. Ja myös jos huomaatte jotakin olennaista puuttuvan vaatetuksen saralla. :)

0819haalari

Reiman haalari (kirpparilta) ja kaksi myssyä, Kivat ja Reima (molemmat kesäaleista).

 

0819villahaalari

Lotta&Lassi villahaalari (saatu lahjaksi) sekä erinäisiä asusteita.

 

0819mansikka

Kauppareissuille yms. söpöstelyyn Nextin mansikkatakki, Kappahlin housut, raitamyssy made by Tea ja Kivat hattu.

 

0819minymo

Ja vielä söpöstelyyn kylmemmällä säällä Minymon takki (ale-löytö), Tean tekemä pallomyssy, jälleen yksi Kivat-merkkinen hattu (alesta), DKNY-merkkiset töppöset (huutiksesta) ja Kappahlin farkut.

 

Ylpeänä muuten voin ilmoittaa, että kaikista edellä esitellyistä vaatteista uutena täydellä hinnalla on ostettu vain Nextin takki ja Kappahlin housut (ja ehkä jotkut tumput, en oikein muista). :)

19 Responses to “Syysgarderoobi ja kenkäpohdintaa”

  1. Hanna says:

    Meillä on ihan sama ongelma kenkien suhteen. Tarviiko lapsi kengät, jos ei vielä edes kävele? Reino tykkää ottaa askeleita tuettuna, ja silleen sitä sais viihdytettyä ulkosallakin, mutta ei voi, kun ei oo kengiä! Ja minkä kokoiset kengät on sille sopivat? Ja kuinka paljon niistä pitää (kannattaa) pulittaa? APUA! :)

    Voi kääk Reinolle ei oo mitään ulkovaatteita syksyksi!!! Jotkut sanoo, että välikausihaalari on ihan turha, mut onks se? Mä oon niin ulalla…

  2. Maiju says:

    Täällä pähkäillään samoja asioita, joskaan meillä ei vielä (luultavasti) tartte tuota kävely-/kenkäongelmaa pohdiskella. Itse ajatteli, et äitiyspakkauksen tossuilla pärjättäisiin, ja jos jostain hyvään hintaan löydän, niin sellasewt huovutetut villahuopikkaat voiin hommata. Niillähän saa sitten astuttuakin, jos on tarvis, ilman et märkä tai kylmä kulkeutuu varpaisiin asti.

    Mut tuota välikausihaalarin arvotusta mäkin haluaisin saada ratkaistua: onko sille tarvetta vai ei?

  3. Annika says:

    Meillä oltiin keväällä 6-8kk, eikä siis kävelty muutakuin tukia pitkin. Meillä oli kuitenkin käytössä vain reiman talvitöppöset sekä äp:n töppöset ja hyvin pärjättiin. Niillä kun kuitenkin voi kontata maassa yms. talvellakin(tai niillä reiman voi, oli kosteudenpitävät). Jos Hertta lähtee kävelemään talvella, niin silloin vasta miettisin ensiaskelkenkiä.

  4. Saara says:

    Meillä on ihan totaalivaiheessa kans noi talvivaatepohdinnat. Joku sanoi että äitiyspakkauksen haalari olis sopiva tänä talvena, mutta kun tyttö oli jo viime neuvolassa sen 67cm ja haalarin koko on 68… Joten nyt ilmeisesti kuitenkin tarvitaan toinenkin haalari (en oo testannu miltä toi koko näyttää tällä hetkellä). Samoin mitään kävelemisiä meillä ei tulla harrastaa, mut entä lumessa istumista?
    JA apua, kommenteissa on jostain välikausihaalarista? Eikai sellastaki pitäs miettiä!?

  5. Tanja says:

    Hmm, hämmentävää Hanna, Maiju ja Saara. Millaista vaatetusta olitte ajatelleet (tai ne välikausihaalarin teilaajat) esim. sellaisessa +5 asteessa? Mä kun taas oon jostain joskus sisäistänyt että sellanen syys/keväthaalari on PAKKO olla, niin en osaa kuvitella mitä oikein sitten vauvalle pukisi! :D

    Ja Saara, äp:n toppapuku on kyllä isompi kuin 68cm, jotkut on kuulemani mukaan käyttäneet jopa 80cm vaatteiden kanssa samaan aikaan mutta 74cm vois olla lähempänä totuutta. Hertalle menis nyt just ja just mutta talvella ei enää toivookaan. :( Teillä vois ehkä ainakin alkutalven mennäkin.

  6. Tea says:

    Kyllä mun mielestä välikausipuku/-haalari on varsin kätevä. Viime vuonna Matilda meni sillä aika pitkällekin syksyä, kun oli aika lämpimät kelit.

    Ei niitä kenkiä munkaan mielestä välttämättä tarvitse ennenkuin lapsi todella kävelee, mutta saahan noita talvipopoja aika halvallakin (esim. Kuomat) ja niillä pääsee sitten kyllä tarvittaessa kävelelmäänkin tai voi ainakin seisoskella kosteammassakin kelissä.
    Mun mielestä on aika kätevää ottaa napero mukaan kauppaan ja irrottaa kengästä pohjallinen (ainakin Kuomista irtoaa) ja sovittaa sitä lapsen jalkaan. Vähän pitää olla tyhjää ja sit vielä sellanen seisomavara eli jalka tietysti on vähän pidempi, kun sillä seisoo koko painollaan. Mä en ainakaan onnistunu piirtämään kovin hääviä mallia meidän neidin jalasta, joten siitä ei ollut paljonkaan apua.

  7. Annika says:

    Niin ja tosiaan välikausihaalari on mun mielestä ihan ehdoton…eli siis ohut haalari(tai kaksiosainen puku), jonka pintamateriaali on tuulen ja kosteudenpitävä. Näitä myy siis varmasti kaikki merkit, reima, lassie, jonathan yms.

    Meillä keväällä oli Reiman 68cm(reilu) ja se menee nyt myös alkusyksyn. Meillä on myös ticketin plain rain setti(2-os), joka on vielä aika reilu. Nuo välikausiasut menevät todella pitkään, jos alle laittaa vielä esim. villahaalarin tai fleecehaalarin.

  8. maikkis says:

    Apua, mistä noin ihania next:n mansikkatakkeja saa? Kuolaa täällä :)
    Kengistä sen verran että huuto.netistä ostin yhdet superfitin syyskengät 19 kokoa suht halvalla. Hieman isot olivat vielä (meillä helmikuinen neiti) mutta varmastikin sopivat niihin aikoihin kun ensiaskelia ruvetaan edes harkitsemaan. Kalliimpia kenkiä en ostaisi ennen kuin neiti tosissaan kävelee. Ja silloin kannattaa lapsen kanssa lähteä kenkäostoksille, kengät kun ovat niin erilaisia ja kokoisia että yleensä vain sovittamalla saa parhaat!:) Tämä vain minun mielipide.

  9. Hanna says:

    Sovitin pikaisesti Reinolle (71cm) Reiman talvihaalaria kokoa 74 ja se oli aivan kummallinen! Olka-haara mitasta mahtui juuri ja juuri päälle, mutta kädet jäivät johonkin hihan puoliväliin ja muutenkin koko puku oli kuin mikäkin säkki. En viittis ostaa vartalon mitasta kinnaavaa pukua, mutta isompi puku olisi hihoista ja ympärysmitaltaan aivan liian suuri. Miten ihmeessä se puku pitää valita? Katselin samalla kaupassa välikausihaalareita ja ne olivat jotenkin epämiellyttävän oloisia. Siis jotenkin sen näköisiä, että Reino ois alta aika yksikön aivan hiki päässä siellä puvussa. Kattelin cittarissa juuri Reiman, Lassien ja Remun pukuja. Jos puku maksaa 69 euroa ja menee päälle tämän syksyn, niin antakaa mulle voittava lottoarpa, että mä voin ostaa sille uuden puvun vielä kevääksikin. Pitäis vissiin löytää joku hyvä kirppari. Plaah.

  10. Annika says:

    Me ostettiin ihan pelkkä reima(ei siis reimatec), jonka hinta 49€. Anton ja Ninassa ainakin vielä alkuviikosta oli kaikki vk-asut -40% mm. reiman.

  11. Tanja says:

    Annika, Tea ja maikkis, kiitos neuvoista. :)

    Päädyin ehkä kenkien suhteen siihen, että kun talvikengät kuitenkin on (luultavasti) meillä jo pakko olla, ostan sellaiset, että niitä voi sitten jo loppusyksystä pitää, jos tarvetta on. Alkusyksy mennään töppösillä, ellen sitten tosiaan löydä superhalvalla jotakin.

    Maikkis, mansikkatakki oli Nextin tän kesän mallistoa, mutta eipä näyttänyt enää olevan myynnissä. Eli taitaa mennä osastolle ebay tms. :(

    Hanna, meillä on vähän sama ongelma yleensä kaikkien haalareiden kanssa: hihoissa ja punteissa riittää mittaa vaikka kuinka siinä vaiheessa, kun olka-haara -mitasta alkaa kinnata. Eri merkeissä on varmaankin eroja, kokeilelemalla varmaan vaan löytää sen sopivimman. Tuo meidän Reiman välikausihaalari on kokoa 68cm mutta vaikka meillä ei oo enää paljon mitään 68cm käytössä tuo menee ihan hyvin. Eli Reimat on isoja. Sitten noista välikausihaalareista: jos niissä on se kosteussuojaus kyllähän ne näyttää kumisen hiostavilta, mutta luulisin, että noissa merkkihaalareissa on käytetty jotain samaa teknologiaa kuin aikuistenkin vedenpitävissä ja kuitenkin hengittävissä vaatteissa. Korjatkaa jos oon väärässä…? Mutta kyllä musta joo noilla hinnoilla sais jo saada haitekkiä.
    Haalariostoksissahan hintatietoiset mammat käyttää hyväksi alennusmyyntejä, eli tammikuussa ostetaan talvihaalari seuraavaksi talveksi ja kesäkuussa seuraavaksi syksyksi/kevääksi. Ei kyllä tullut ihan viime tammikuussa meikäläiselle mieleen lähteä kattomaan talvihaalaria 1 vuotiaalle, joten Hertan talvihaalari on nyt sit täyshintanen. Mutta täks syksyks on toi keväinen kirppislöytö ja ens kevääks kesäkuussa alesta ostettu 86cm välikausihaalari.
    Käypä kurkkaan huuto.net – sielläkin kyllä joskus pyydetään ihan naurettavia summia käytetyistä merkkihaalareista, mutta löytöjäkin voi tehdä. Sinuna yrittäisin ainakin täksi syksyksi löytää jonkun edullisen, kun ei Reinokaan vielä varmaan hirveästi rattaista poistu, eli ei sille haalarille niin kauheita vaatimuksia vielä ole.

  12. Tanja says:

    Annika näytti olevan linjoilla samaan aikaan, joten nyt sitten Hanna mars Ideaparkkiin tsekkaamaan Anton&Nina. :)

  13. Anniina says:

    Tuhannet kiitokset tästä postauksesta! Se selvensi asiaa aika lailla täälläkin päässä. En tiedä mitä olin kuvitellut, mutta eipä ollut mieleeni juuri juolahtanutkaan hankkia välikausipukua tyttöselle syksyksi… Talvihaalari saatiin isovanhemmilta (itse valitsin, he maksoivat ;), mutta välikausipukemiselle en ollut suonut ajatustakaan. Mitäköhän kuvittelin? Laps parka. Mutta hei, vähänkö ihanaa, nyt pääsee valkkailemaan vielä välikausipukuakin, jeeee! :D Sen verran kukkaronnyörit kyllä kiristää, että se katsotaan kirppareilta… täältä sai jo hyviä merkkivinkkejäkin.

  14. Hanna says:

    Problem solved. Käytiin ostaan Remun välikausihaalari alesta, maksoi apauttia 40 egee, joten ihan ookoo. Laadukkaan oloinen puku, mutta supertylsän näköinen. Kaupassa ois ollut alessa yksi ihana punainen Reiman puku, mutta se oli niiiin tyttömäinen (kukkasia ja rypytyksiä ym.), etten kehdannut sitä Reinolle ostaa, joten mennään tylsissä insinööriväreissä sitten. Pojille ei paljon muuta tunnu olevan, mistä syystä en viitsi näistä asioista paljoa edes bloggailla. “Katsokaa: tavallinen raidallinen body ja tavalliset housut!” Tytöille on kaikkee niiiin ihanaa! On siinä puvussa sentään hupussa korvat, joten jotain hassua kumminkin.

  15. Tanja says:

    Olepa hyvä Anniina. :) Minkäslaisen talvihaalarin teidän neiti on saanut?

    Hanna, hyvä että löytyi suht edullinen. On kyllä totta, että pojille on vähemmän valikoimaa, varmaan ainakin tässä vaiheessa aleja. Mitkä on tylsiä insinöörivärejä? :D Ehkä keksit haalariin jotain pirteitä asusteita, joita voit sitten meille blogata.

  16. Hanna says:

    Tylsiä insinöörivärejä ovat vaalea taivaansininen yhdistettynä kahteen erisävyiseen beigeen :) Ei niihin sovi edes Reinon (mun) lempiväri vihreä! Tosin mummun kutoma luonnonvalkoinen villa-asu on varmaan kiva siellä alla. Vähän pliisua mun makuun, mutta mennään nyt näillä…

  17. nana says:

    Oi kuinka ihana syysgarderoobi Herttaa odottaa :)

    Samaa haalaripohdintaa on suoritettu täälläkin. Meidän 5kk neiti on vielä ihan vauva, joten välikausihaalarin ei tarvitse muutakuin lämmittää. Siinäpä se hankaluus sitten onkin. Kokoa haalarilla saisi olla jo 80cm (tosi pitkä olka-haara -väli) ja sellaisia ei kauheasti vauvamalleina löydy. Tuntuu kaikki olevan jo jotain vedenpitäviä ja kulutuskestäviä jne. Sitten taas tuntuu turhalta maksaa kamalasti hienoista ominaisuuksista, kun toinen vaan makaa vaunuissa. Yhden tuskallisen haalarinetsintäpäivän jälkeen löysin NameIt:n vakosamettisen haalarin Stockmannilta ja vieläpä ale-tangosta hintaan 20e!

    Olen kovasti uskotellut itselleni että se äp:n toppahaalari menisi vielä talvella, mutta jos kasvuvauhti pysyy samana, niin kai sitä joutuu uudestaan haalarinmetsästysretkelle…

  18. Anniina says:

    Meidän neiti sai Reimatecin harmaan haalarin. Mietin jo tässä että miten sen selittäisin ja kuvailisin, mutta jospa pistäis itsekin kuvapostausta näistä syyshankinnoista niin on ehkä helpoin tapa selittää! :)

  19. Eeva says:

    Minä olen ihastunut me&mama:n vaatteisiin. Sieltä löytyy mm. troll companyn talvihaalari, jonka hankkisin heti jos olisi rahaa. Monet pohtivat kenkäasiaa, minä en ostaisi kenkää ennekuin lapsi alkaa kävelemään, koska silloin on kuitenkin hankittava juuri sopivan kokoiset. Meillä mentiin viime talvi ennen kävelemään oppimista perinteisillä huopatossuilla. Me&mamalla löytyy muuten niitäkin hieman “moderninpana” versiona. Kaverin lapsella oli sellaiiset pitkävartiset tarroilla kiinnitettävät ja oli niihin kovin tyytyväinen.Ovat ehkä lämpimämmät kuin ne äitiyspakkauksen tohvelit.

    Ulkoiluvaatteisiin tää ei enää liity, mutta olen aivan rakastunut serendipityn vaatteisiin,muutaman olen vaan alesta tilaillut, mutta ovat olleetkin sitten kovassa käytössä.Storchenkinderillä on myös ihana, tosin tarjonta on ikävästi supistunut.

Kommentoi