Murua rinnan alle
Olimme tänään koko pesueen voimin Lempäälän Ideaparkissa ja nälkähän siellä shoppaillessa tuli, joten syömään siis. Mutta minne ja millä perustein?
Me valitsimme jälleen kerran Coyoten, koska se on mielestämme Ideaparkin lapsiystävällisin ravintola.
Ravintolasta löytyy kiva leikkipaikka lapsille ja satuimme saamaan pöydänkin ihan sen vierestä, joten esikoisen touhujen valvominen oli helppoa ja oman ruuan sai syödä rauhassa. Tuosta ravintolasta löytyy myös viiden euron hintainen buffet-pöytä lapsille, joka ei ole siitä terveellisimmästä päästä, mutta löytyy sieltä kuitenkin perunamuusia ja salaattia niiden perinteisten nakkien, ranskalaisten ym. lisäksi.
Buffet-pöytä on kätevä, koska lapselle voi hakea ruuan heti ja roskiin heitettävääkin ainakin periaateessa tulee vähemmän, jos ottaa lautaselle alkuun ihan vähän ja jos maistuu, niin haetaan lisää.
Iso plussa ravintolalle tulee myös omasta lastenhoitohuoneesta, jonka ovea tosin ei ainakaan nyt saanut lukkoon. Imetyksen hoidin pöydässä ja niin näytti tekevän moni muukin.
Niin joo ja ruokakin on ihan hyvää :)
Mietin samalla, mitä muita erityisen lapsiystävällisiä ravintoloita näiltä nurkilta löytyy, mutta en saanut kokoon kummoistakaan listaa.
Mieleen tuli Tampereen keskustassa Kuninkaankadulta löytyvä Oliver, jossa on myös leikkipaikka. Rattaat tosin joutuu jättämään alakertaan, ellei halua raahata niitä ylös suht pitkiä portaita.
Sokoksen kahvilan leikkipaikka taitaa olla hävinnyt? Eihän se hääppöinen ollutkaan, mutta edes jotain.
Kertokaahan tekin, millaiseen ravintolaan menette mieluiten lasten kanssa ja mistä sellaisia löytyy? Laitetaan vinkit jakoon. Alueena voi olla koko Suomi.
Me ollaan ihan luvattoman vähän käyty Hertan kanssa ulkona syömässä, vaikka se olis oikeasti aika helppoa. Viimeksi käytiin Speakeasyssä, joku aika sitten Amarillossa ja American Dinerissa ja pari kertaa Ideaparkin ja Elon eri ravintoloissa. Vauvan kanssa vaatimuksina on ainakin, että kärryt mahtuu pöydän viereen ja mahdolliset purkkiruuat saa lämmitettyä. Jos on tarve imettää ei olisi haittaa, jos pöytä olisi vaikka vähän suojassa. Tähän mennessä kaikkialla on ollut ihan miellyttävää asioida. Ainoa negatiivinen seikka tulee mieleen juuri tuolta Ideaparkin Coyotesta, jossa vaunuja ei saa viedä ravintolan perälle, missä taas muutoin olisi rauhallisinta.
Ideaparkissa oltiin mekin viikonloppuna. Coyoten sijaan tällä kertaa Pancho Villassa, jossa myös kiva leikkinurkka sekä mikro ja lapsille omat lautaset, aterimet sekä ruokalappuja. Tykkäsimme, palvelu hyvää ja lapsiystävällistä.