Neulomuksia ja yhdet saappaat

By 3 Comments
Neulomuksia ja yhdet saappaat

Vähän hitaanlaisesti tämä blogi nyt päivittyy, mutta kiva, jos jaksatte silti roikkua mukana.

Tämä on taas se aika vuodesta, kun lasten nukkumaanmenon jälkeen hautaudun nojatuoliin  katsomaan jotakin hyvää tai vähemmän hyvää telkkuohjelmaa neulomuksen ja (vuohenjuusto-)voileipien  kera. Yleensä käy niin, että se hyvä ohjelma loppuu, mutta en edes huomaa ja sitten joskus puolen yön aikoihin alkaa se tämä kerros vielä-vaihe…

No mutta… Mietiskelin jotakin uutta väriä asusteiksi tuolle Tiltun viime talvenakin pidetylle Benettonin untsikalle. Päädyin tummaan violettiin tai olisiko enemmänkin luumu (joka näyttää yläkuvassa lähinnä mustalta) Tuon pipon neuloinkin jo aikaa sitten, mutta piti vielä tehdä sille kaveriksi tuollainen kaulurimallinen huivi. Molempien mallit ihan omasta päästä. Kun katselen tuota kuvaa, niin tulee mieleen, että jos vielä tupsun tekisi tuohon myssyyn ja ehkä jotakin koristetta molempiin; paljetteja, strasseja tai jotakin. Se Novitan “tupsukone” pitää kyllä ensin hankkia.Vaikutti niin kätevältä kun esim. Saijan blogissa katselin. (edit. lanka Novita, Isoveli)

Violetin viemänä  tuli myös tilattua Sundbabysta Tiltulle nahkasaappaat. Arauto Rapin saappaissa on aito villavuori, joten pitäisi olla lämpimätkin. Värinsä puolesta nuo sopivat Ticketin kukkahaalariinkin, joten eiköhän niillekin käyttöä tule.

Lankakorissa on pyörinyt ihanan pehmeää merinovillalankaa ja nyt sain tehtyä siitä kaulurin. Taitaa sopia molemmille tytöille, mutta tässä Tiltu sovittaa. Tämä on neulottu ylhäältä alaspäin ja ranglanlisäykset samoin, kuin Ullasta löytyvässä Aleena-mekossa. Tällä samalla idealla tein siis mekkojakin viime talvena.

Yhdet polvisukatkin on tullut Mantalle neulottua, mutta onko lie ollut pinnakin kireämmällä vai mikä, mutta jostain syystä toisen sukan neuloin näköjään paljon kireämmällä käsialalla, joten siitä tuli pienempi vaikka silmukkamäärä ja kerrokset täsmäävät. No, jospa ne käyttöön tulisivat kuitenkin. Lankana Novitan Ilona.

Talvivaatteiden asustus on vielä monelta osin vaiheessa, mutta eiköhän tässä vielä ehdi ja näyttäähän noita pipoja ja muita tuolla laatikossa olevan ennestäänkin :)

 

3 Comments

  1. Kauniit asusteet. Mä alan myös pikkuhiljaa lämpenemään tummalle violetille / luumulle, vaikka aiemmin se on ollut inhokkiväri.

    Meillä viime vuotiset Rapit oli tosi lämpimät, joten varmasti pysyy jalat lämpiminä.

  2. Hyvän näköinen tuo kauluri. Taidankin tehdä seuraavaksi kaulurin, kun näyttää onnistuvan samalla kaavalla kuin mekkokin. Nyt on nimittäin oikeaa kokoa oleva punainen joulumekko jo pitkällä…

  3. Oliviah, kiitos :)
    Mulle luumun ja tumman pinkin sävyt ovat vakkarikamaa syksyisin. Meille kun eivät keltaiset ja oranssit kolahda :)
    Kiva kuulla, että Rapeista on hyviä kokemuksia. Ne kyllä näyttävätkin tosi lämpimiltä.

    Hyvä Ansku! Kohta olet ihan koukussa ;) Mullakin on taas samalla kaavalla tunika (mulle itselleni!) tekeillä.