Joulunpunaista

By 4 Comments
Joulunpunaista

Taidan olla taas vähän hurahtanut. Jouluun siis. Älkää epäilkökään mitään muuta ;)

Ylhäällä fleece-mekko Tiltulle. Kangas Kangastukusta. Kaava muokkailtu reilusti Juju-kirjan hupparin kaavasta. Huppu vuoritettu kierrätystrikoolla. Pitsit kirppikseltä.

Näistä lapasista toinen odotteli pitkään paria siinä kuuluisassa keskeneräisten korissa. Ilmeisesti tuo valkoinen lanka oli loppunut tai käytetty johonkin muuhun. Luulin löytäneeni kaupasta samaa lankaa, mutta eipä se ihan samaa ollutkaan vaan hiukan ohuempaa ja vähemmän pörröistä. Pari kuitenkin tuli lapaselle tehtyä ja ehkei tuota pientä eriparisuutta käytössä niin huomaa. Oli muuten kiva tehdä pitkästä aikaa kirjoneuletta ja aika lämpöisen oloisetkin noista tuli, kun ovat käytännössä  kaksinkertaiset. Kämmenpuoli on pystyraitaa. Kaikki langat Novitaa. Punainen isoveljeä, valkoiset jotakin muuta, joiden nimiä en muista, mallin kuvio napattu varmaankin jostain käsityölehdestä.

Kävin pitkästä aikaa Trikteksissä ja  mukaan tarttui jouluisen punaista Nanson trikoota. Siitä ompelin Tiltulle yökkäripulaan pitkän yöpaidan. Testasin samalla, että soveltuisiko tuo kaava myös mekon tekemiseen ja varmaan sopisi, ainakin muokattavaksi pohjaksi. Kaava siis Ottobresta (6/09). Kuvassa yöpaidasta on vielä päärmeet ompelematta, mutta kuvasin, kun sattui olemaan hyvä valo.

Sohvalle vielä tyyny varastoista kaivetusta Marimekon Kiotosta.

 

Tuleekohan mulle jouluähky vielä ennen Joulua? No, onneksi oli jo sentään ensimmäinen adventti :)

4 Comments

  1. Oletpas sä ahkeroinut! Ihan mielettömän ihana se pilkkumekko ja tumput! :) Mulla ei taida olla illan neulekahvilaan mitään projektia kesken (tai no… olis ehkä mutta huvittaako niihin iänikuisiin kekseneräisiin tarttua…?) mutta tulen edes teetä juomaan ja juoruaan. :)

  2. Kiitokset Karo! :)
    Oikeastaan munkaan ei pitäis neuloa tänään (eikä koko viikolla) yhtään mitään, sen verran on hartiat tukossa ja buranaa kulunut. Yhdet sukat on kuitenkin kesken, joten ne lähtee mukaan ainakin rekvisiitaksi.

  3. Aivan mielettömän ihania tekeleitä! Olet taitava, varsinkin nuo hanskat, wau!

  4. Kiitos Ruususuun äiti :) Taitava olet itsekin!