Maiju (suljetusta blogista) haastoi meidät näin:
Koska haluan ehdottomasti tietää mitkä ovat olleet teidän syksyjenne ihastuksen kohteita,
ajattelinkin haastaa teistä muutaman tekemään vastaavanlaisen postauksen.
Esittele siis postauksessasi joko enemmän tai vähemmän tarkasti ne neljä juttua,
jotka ovat kuluvan syksyn aikana olleet joko ostoslistallasi tai haaveissasi.
Linkitä postauksesi sen jälkeen tämän postauksen kommenttiboksiin,
jotta pääsemme ihastelemaan toistemme syksyhimotuksia.
Keräilen tähän nyt omia himotuksiani. Tanja saa mieluusti paljastaa omansa.
Ensimmäisenä himotuksena matka. Se, se jaksaa aina himottaa. Seuraavaksi voisin suunnata Palmaan Mallorcalle. En ole koskaan käynyt ja kehuvat sitä pikku-Barcelonaksi, josta niin kovin tykkään. Ryanair aloittaa Tampere-Palma -lentojen myynnin torstaina….
Scotch&Sodan vaatteet ovat kuuluneet himotuslistalleni jo jonkin aikaa. Naisten mallisto Maison Scotch ja tyttöjen Scotch R’Belle ovat molemmat sellaisia, että kelpuuttaisin niistä meille melkein kaiken. Näillä voisi myös kivasti samistella. Tyttöjen mallisto koosta 4 alkaen, mutta mitoitus on aika nafti.
Näistä haaveista yksi onkin jo toteutunut. Siitä lisää myöhemmin.
Himoitsen myös uutta saumuria. Nykyinen ei ole omani, vaikka varsin pitkäaikaisessa lainassa on ollutkin. Berninan koneet ovat tunnetusti hyviä, mutta myös kalliita. Näistä ja muista potentiaalisista ehdokkaista saatan kysellä vinkkejä vielä jossain kohtaa. Nyt Joulun alla nämä hankinnat saavat kuitenkin odottaa.
Neljäs himotus on uusi jalkalamppu ja sen kanssa sopiva pöytälamppu meidän olohuoneeseen, jossa työpöydän ääressä kirjoittelen mm. näitä blogijuttuja.
Kuvan Boknäsin Tripod-valaisin olisi täydellinen. Kuvassa muuten pöytälamppu, mutta jalkalamppukin löytyy.
Tämä haaste on saattanut kiertää jo vaikka kuinka ja monet tähyilevät varmaan ainakin vaatteiden suhteen jo kevätmallistojen suuntaan, mutta jos joku huomaa itsessään himotuksen oireita, niin tästä voi haasteen vapaasti napata.






Matkan ja saumurin allekirjoitan mäkin, molemmille ois enemmän tilausta ja tarvetta kuin koskaan…mut eipä oo meikäläisen aika kummallekaan vielä pitkään, pitkään aikaan, harmi kyllä. Toivottavasti sun himotuksesi toteutuu nopeammalla aikataululla
Scotch&Soda on mulle merkkinä aivan uusi tuttavuus, kiitos tästä.
Vai alkaa Ryanair lentää Palmaan!? No toisaalta, ne ehtivät kyllä jo lopettaakin lentonsa sataan kertaan, ennen kuin meillä on mahdollisuus lähteä minnekään… Mutta saahan sitä tosiaan haaveilla!
Taidan tosiaan nyt skipata tämän haasteen, sillä syksy on jo muuttunut talveksi ja jos totta puhutaan, haaveena on viime kuukausina ollut lähinnä saada lisää jaksamista aikaa.
Kiitokset kuitenkin Maijulle haasteesta ja Tealle siihen tarttumisesta!
Nooh, enpä tiedä minäkään, milloin pääsisi matkalle eli ei ole lentoja varattuna, mutta saahan sitä haaveilla ja kiva tietää, että tuollainen uusi reitti on nyt olemassa.