Yleensä kai, jos on jotain osa 1 niin on oletettavaa, että tulee myös osa 2? Joo, en oikein ole meinannut saada tätä toista haalaripostausta tehtyä, kun pimeässä on huono kuvata, osa haalareista on joko käytössä (=likaisena) tai vielä kellarin jemmoissa tai sitten ei vaan meinaa ehtiä. No, tässä nyt kuitenkin tällainen mattimyöhäisen haalaripostaus.
Niin ja tämä olkoon samalla purnaus jollekin määrittelemättömälle taholle tästä aivan liian kauan kestäneestä loppusyksystä. Toisaalta, jos jotain positiivista haetaan, niin sitten helmikuussa, kun yleensä alan olla ihan kypsä ja kyllästynyt lumeen ja pakkaseen, saatankin vielä olla ihan innostunut talvisäästä. Ehkä.
Se aikaisemmin nähty vihreä Tiksu oli siis niin iso edelleen, että päätin lopettaa sen säilömisen ja myin sen pois. Tilalle tuli tuo yläkuvan Reima, käytettynä Huutiksesta. Eihän tuo perusReima ominaisuuksiltaan mitenkään vastaa Tickettiä, mutta ihan hyvin on toiminut päiväkotikäytössä, kun siellä laittavat märällä kelillä (=joka päivä) kurahousut. Plussaa siitä, että haalari on puhdistunut pesussa tosi hyvin, vaikka tuo yläosakin on ollut välillä aina aivan järkyttävässä ravassa. En tiedä leikkiikö Tiltu päällään siellä päiväkodissa, mutta yleensä piponkin saa heittää samaan koneeseen haalarin kanssa. Samalla kuvassa vähän kokovertailua. Alla oleva Tiksu on 98 senttinen ja Reima 104. Melkolailla samaa kokoa ovat. Molemmat haalarit ovat sen verran reiluja, että menevät varmaan vielä ensi talvenakin. Eivät kuitenkaan ole päällä mitään kauheitä säkkejä. Tiltulle on vielä lisäksi Pompin viimevuotinen haalari, joka tulee mahtumaan ainakin osan talvea. Se on vielä kellarissa, niin ei päässyt nyt kuviin.
Mantallakin taitaa olla ihan riittävästi haalareita.
Tiltun vanha 86 senttinen ReimaTec toimittaa ykköshaalarin virkaa. Tämän kanss yhdistettäneen vaaleanpunaisia asusteita. Kuvassa näkyvien lisäksi löytyy vielä haalarin sävyinen Reiman villamyssy.
Tämän zephyr(?) värisen ilmeisesti aika monella kiertäneen Ticketin ostin edullisesti kaverilta. Tämä oli aika kurjassa kunnossa meille tullessa. Ehjä kyllä mutta kovasti saumoistaan tummunut, mutta pienin voimakeinoin eli Vanishilla ja sienellä sain lähes kaikki tummentumat lähtemään tai ainakin reilusti vaalenemaan ja tästä tuli vielä ihan kelpo puku päiväkotikäyttöön. Tähän en ole oikein asusteita miettinyt, mutta tuo ruskea fleecemyssy ainakin sopii. Haalarin koko on 80 cm ja vaikka tämä on Ticketin tapaan melko reilua mallia niin syksyn aikana kasvuspurtin ottaneelle tytölle tämän babymallin hihat ja lahkeet saattavat käydä talven aikana lyhyiksi.
Loppuun vielä tämmöinen irl-kuva siitä Mantan haalarista, joka nyt on ollut käytössä. Me Toon haalarin ostin joskus Tiltulle samaan tarkoitukseen, eli alkutalven lumettomiin keleihin. Siinä hommassa se onkin hyvin toiminut. Lika ei juuri näy (haalari siis juuri menossa pesuun parin viikon käytön jälkeen) ja haalari on sopivan ohkainen nollakeleihin. Tämä on 86 senttinen, mutta sen verran naftia mitoitusta, että tämäkin on jäämässä jo pieneksi.
Lisäksi voidaan ottaa tarvittaessa talvellakin käyttöön irtovuorinen Tiksu, joka on kyllä vuoren kanssa vähän ärsyttävä puettava.
Mutta hei, tänä aamuna oli taas pakkasta. Ehkä tässä on vielä toivoa valkeasta Joulusta…



Tämä kokovertailu on hyödyllinen, kiva tietää että tämänvuodenkin mallit ovat edelleen niin isoja, että pitää otta yhtä numeroa pienempi kuin muista. Mitäs mallia tuo Tiksun kukkahaalari onkaan?