Tässä vielä viime hetken vinkkinä nopeasti tehtävää herkkua vaikkapa pieneksi viemiseksi ystävälle. Me vietiin näitä päiväkodin aikuisille.
Rocky Roadiin löytyy paljon ohjeita googlettamalla, mutta oikeastaanhan ideana on yhdistellä sulatettuun suklaaseen juuri niitä herkkuja, joista itse eniten pitää ja saada näin aikaan täydellinen makunautinto. Valmistus on helppoa. Sulata suklaa ja sekoita siihen haluamasi lisukkeet. Levitä sitten massa leivinpaperilla vuorattuun sopivan kokoiseen astiaan esim. uunivuokaan. Laita kylmään jähmettymään ja paloittele hetken päästä sopiviksi palasiksi.
Minä tein kaksi erilaista erää.
Toiseen Pandan tummaa sekä maitosuklaata. Molempia yksi levy. Kolmekin levyä olisi mennyt hyvin. Lisäksi Marianne crushia (jota oli jo valmiina kaapissa), irtokarkkihyllystä suklaamaissipalloja pilkottuna, vaahtokarkkeja pilkottuna ja Rainbow Honey Nutseja.
Tuli hyviä, mutta mintun maku jäi hieman turhan hennoksi. Joku muu minttukarkki toiminee paremmin.
Toiseen Pandan tummaa ja maitosuklaata myös yksi levy kumpaakin. Lisäksi erikseen sulatettuna yksi levy valkoista suklaata pinnalle. Lisäksi kuivattuja karpaloita, punssinappeja irtokarkkihyllystä, Rainbow Honey Nutseja, vaahtokarkkeja pilkottuna ja vielä muutama jäljelle jäänyt maissipallo pilkottuna.
Näistä tuli todella herkkua. Näitä teen lisää!
Loppuun vielä meidän hassu pitkälatvainen kuusi, joka ostettiin lapsia varten hyvissä ajoin, koska vietämme Joulun poissa kotoa. Koristelu Tiltun käsialaa.

Nam, ihanilta näyttää! Pitäs itsekin kokeilla herkkujen tekoa! Mukavaa joulunodotusta sinne ja tunnelmallista joulua koko perheelle meiltä!