Arkisto ‘Ruoka’ Category

Niin huonoa leipuria ei olekaan, eikä niin kiireistä, etteikö tätä osaisi ja ehtisi tehdä. Uskokaa tai älkää. Ohje bongattu alunperin muistaakseni Me Naisista.

Kiireisen mustikkapiiras

1 muna

1 dl sokeria

1 dl juoksevaa margariinia

1 dl maitoa

2 1/2 dl vehnäjauhoja *korvasin tällä kertaa n. 1/2 dl jauhoista spelttihiutaleilla*

1 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

*lisäsin itse vielä n. 1 tl vanilijasokeria*

pinnalle:

n. 2-3 dl pakastemustikoita, omenia tai muuta mitä haluat laittaa

2 rkl hunajaa

1/2 tl kanelia

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Sekoita muna ja sokeri. Lisää rasva ja maito.

Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja kardemumma (ja vaniljasokeri) ja lisää seos munaseokseen.

Kaada taikina voideltuun halkaisijaltaan n. 24 cm piirasvuokaan. *Tuohon Teema-vuokaan paras olisi 1 1/2 kertainen annos*

Kippaa jäiset mustikat tai muut marjat kippoon ja sekoita joukkoon 1/2 rkl perunajauhoja tai maissitärkkelystä. Jos käytät omenia, poista siemenkodat ja leikkaa hedelmät puolen sentin viipaleiksi.

Ripottele tai asettele täytteet piiraspohjalle. Valuta päälle hunaja ja ripottele kaneli.

Paista 25-30 minuuttia.

Nopeaakin nopeampi pikkuapulainen ehti kipata kaikki marjat yhteen kohtaan, kun äiti vain selkänsä käänsi… Huomaa äidin kiljahduksesta hämmentynyt ilme :)

Ihan parasta on, kun saa nuolla välineet.

Aika hyvin ne marjatkin saatiin lopulta aseteltua.

Vaniljakastikkeen kanssa tuo olisi tietysti parasta. Meillä oli kaapissa vain jätskiä ja sekin Ingmannin Sentimento Tiramisu -jäätelöä, joka oli muuten maultaan tosi suuri pettymys.

Lastenkutsut ovat paisuneet paisumistaan viime vuosina – vanhemmilla tuntuu olevan valtava stressi keksiä vuosi vuodelta hienompia teemasynttäreitä. Mielestäni nyt olisi aika nousta kapinaan ja palauttaa vanhat kunnon perinteet: kotisynttärit aasin hännän laittoineen. Tiedän, helppohan 2-vuotiaan äitinä on tälläisiä julistuksia huudella, kun lapsi ei vielä itse osaa vaatia. Silti, vanhempien tehtävä on laittaa rajat ylipaisuneille maltaita maksaville synttärivarusteluille. Muita kapinahenkisiä? ;)

Nyt itse asiaan. Juhlistimme Edvinin syntymäpäiviä mahdollisimman rennosti, lähimpien ystävien kanssa. Isovanhemmat (ja hoitoapu) ovat kaukana, joten porukka oli oikeasti pieni. Autokakun tilasin Oriveden leipomosta ja se maistuikin lapsivieraille hyvin.  Edvinin kanssa leivoimme jauhelihapiirakkaa ja suklaakeksejä. Lisäksi tarjolla oli Muumi-keksejä ja ruisnappeja guacamolen kanssa. Kakun syönnin jälkeen leikkejä jatkettiin pihalla.

Kakku oli Edvinille mieleinen, kuten arvata saattaa.

Plaston rekka ja vauhdin hurmaa! Samanlaisella on hurjasteltu päiväkodissa koko vuosi.

Ja pitäähän Puuha Petellä työkalut olla!

Ohjelmassa oli myös ongintaa ja saippukuplia. Edvin ei olisi millään halunnut laittaa kauluspaitaa päälle, lopulta äiti sai huijausvoiton.

Oma juhla-asuni sopisi Tanjalle ja isolle masulle. Olen kummasti jämähtänyt "mammatyyliin"... niin ihanan vaivatonta! Soaked in Luxury trikoomekko, Vilan legginssit ja kukka Stockalta.

Ikeassa

Jun 9 2010
Tanja

Tea jo kertoi käyneensä Tampereen uudessa Ikeassa ja niin kävimme mekin viime viikolla. Ihan oikeita tarpeitakin oli, kun alamme hukkua lastenvaatteisiin: vauvaa odottaviin, Hertan vanhoihin mutta kiertoon meneviin, Hertalle vielä liian suuriin, käytössä oleviin… Jotain säilytyskalustoa oli siis pakko hankkia. Ja kyllähän sieltä muutakin pientä tarttui mukaan, mutta kaikki oikeastaan aika tarpeellisia.

Tällaisia Stolmen-laatikostoja ostimme kaksi vinttiin lappeen alle. En saanut kaiken kaaoksen keskellä kunnon kuvaa meidän omista.

Eteiseen hankittiin pienille hanskoille ja pipoille lokerikko.

Pieniä puuhenkareita kuistin vaatenaulakkoon.

Jalkapallon MM-kisojen kunniaksi Hertalle oma “PAA” eli pallo. Tämä on ollutkin hitti: sitä kuljetetaan ympäri kämppää, heitetään, potkaistaan, käytetään tyynynä jne. (onpas muuten jotenkin ei-itsensä näköinen neiti tuossa kuvassa)

Ja vielä äidille siiderin korvikkeeksi omenajuomia, yllättävän hyvänmakuisia jopa. Sekä kengännauhoja, vai miksi näitä oikein lapsena kutsuttiinkaan?

Viherpirtelöä

Jun 4 2010
Laura

Edvin poikkesi isänsä kanssa 2-vuotisneuvolassa ja kaikki oli hienosti. Paitsi painoa ei ole suhteessa pituuteen tullut riittävästi. Syy taitaa olla valitettavasti poikani railakkaissa pöytätavoissa – päiväkodissakin pojan paikkaa on vaihdeltu rauhoittumisen toivossa. Edvinistä on vain NIIN kiva hassutella ruokapöydässä. Syöminen on ihan toisarvoista. Päiväkodissa lapseni syö itse sen mitä syö, mutta kotona turvaudun kyseenalaisiin keinoihin saadakseni lusikan suuhun. Kaikkea on kokeiltu… No, herkkuja meillä ei syödä arkisin ja tarjolla on ihan perusruokaa. Salaatti ei Edvinille maistu, joten välipalaksi teemme usein viherpirtelöä. Edvin saa osallistua kuorimalla banaanit ja heittämällä ainekset tehosekoittimeen. Nappiakin on mukava painaa. Tämä on Edvinin lempparipirtelön ohje:

banaani

tuoretta mangoa

mansikoita

vihreää salaattia

vettä

Päivän vitamiinit pilllillä tai ilman, nami!

Ps. Meidän pitkän kesäloman ykkösjuttuja onkin syöminen ja pöytätavat. :)

Jauhopeukalo

Mar 13 2010
Tea

Hauan eipoa otain! Hauan pyöittää kauinta!

Siitä tuli kasvispitsaa – herkkusieniä, sipulia, paprikaa, aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja… mutta ei valitettavasti kuvaa.

Asiakaspalvelusta

Oct 30 2009
Tanja

En ole yleensä sellainen ihminen, joka vaivautuisi antamaan palautetta palvelusta, ellei joku mene ihan täydellisen pieleen tai ole aivan mykistävän erinomaista. Itsekin olen muutaman vuoden tehnyt asiakaspalvelutyötä ja tiedän, että joskus huonona päivänä ottaa todella koville hymyillä sen kymmenennen hankalan tapauksen kohdalla. Toisaalta tiedän myös miten mitättömän pienillä teoilla tai sanoilla asiakkaan lopulta saa tyytyväiseksi. Tiskin toisella puolellakin oli mukavaa vastaanottaa positiivista palautetta. Erityisesti mieleen on jäänyt eräs kerta, kun selvitin koko aamupäivän jotakin sotkuisaa tapausta tuohtuneen miesasiakkaan kanssa. Kun palasin takaisin lounastauolta, minua odotti tuokkosellinen mansikoita, jotka kyseinen mieshenkilö oli käynyt minulle jättämässä, pahoitellen omaa kiukkuisuttaan ja kiittäen hyvästä palvelusta.

Tämän postauksen päätin kirjoittaa siksi, että parin viime viikon aikana minulle asiakkaana on sattunut erikoisen monta epätavallista tilannetta. Niinhän se on, että palvelun laatu mitataan, kun kaikki ei mene ihan niin kuin pitäisi. Aloitan tapauksella, joka olisi voinut hoitua paremminkin ja säästän omat virtuaaliset mansikkatuokkoseni viimeiseksi.

1. Tilasimme ystäväni kanssa vaippakankaita ja -tarvikkeita Veikeestä, jossa olen aiemmin menestyksekkäästi asioinut. Tällä kertaa kuitenkin tilauksen 40cm hamppukangaspala oli kutistunut 30cm pituiseksi. Tällaisessa tilanteessa pitäisi mielestäni myyjän

a) pahoitella tapahtunutta, mielellään vuolaasti, sillä oletettavasti asiakkaalle koituu tästä enemmän tai vähemmän harmia

b) selvittää miten asikas haluaa tilanteen korjattavan (rahojen palautus, uusi kangas tms.)

c) ja tämän selvitettyään ilmoittaa selkeästi miten asia saatetaan päätökseen.

Meidän tapauksessamme tilannetta ei pahoiteltu yhdessäkään sähköpostissa eikä myöskään puhelinkeskustelussa. Kun myyjän ehdottama tapa hoitaa tilanne ei meille sopinut, kului useampi viikko, ennen kuin saatiin lopulta sovittua, että uusi kangas lähetetään postitse eikä vanhaa tarvitse palauttaa. Kuinka erilainen tunnelma olisikaan jäänyt, jos näin olisi toimittu heti alun alkaen! Nyt tuloksena oli (ainakin) kaksi asiakasta, jotka tuskin palaavat.

1024extra

2. Ipanalipastossa jo kaksi postausta ansainnut Luomulaatikko toimitti viime viikolla tilaukseni väärään osoitteeseen. Kun laatikkoani ei sovittuna päivänä kuulunut, lähetin sähköpostia yritykseen. Seuraavana aamuna sieltä soitettiin ja selvisi, että samalla kadulla eri numerossa asuvat olivat vahingossa saaneet laatikkoni. Tästä oltiin pahoillaan ja kerrottiin, että jos olisin mailaamisen sijaan soittanut, olisin jo samana päivänä saanut tilaukseni perille. Nyt toimitus tuli päivän myöhässä ja mukana oli extrana pussillinen kuivattuja hedelmiä. Mielestäni hyvää palvelua! :)

ottobre

3. Tilasin Ottobre-lehden (tai oikeastaan sain sen lahjaksi) ja innostuneena aloin selata ensimmäistä kotiin kannettua numeroa. Hämmästys oli suuri, kun huomasin, että puolet lehdestä oli kirjoitettu ruotsiksi! Soitin heti asiakaspalveluun ja selvisi, että painotalossa on tapahtunut virhe ja kieltä vaihdettaessa osa tekstistä on jäänyt väärän kieliseksi. Tästä oltiin kovasti pahoillaan ja uusi, kokonaan suomenkielinen versio luvattiin lähettää. Se saapuikin todella nopeasti ja mukana oli Creative Workshop-ohjepaketti paidan ompeluun. Jälleen tyytyväinen asiakas! :)

Luomut saapuivat

Oct 24 2009
Tanja

Hartaasti odotettu luomulaatikkoni saapui perjantaina pienten osoitesekaannusten jälkeen.

Ja tältä se sitten näytti:

1024laatikko

1024luomut

Innoissani olen jo kokkaillut Hertalle porkkana-palsternakka-omena-sosetta ja meille aikuisille sosekeittoa lantusta, selleristä, palsternakasta, porkkanasta ja omenasta. Yhdestä porkkanasta jouduin heittämään pois n. puolet ja yksi omena oli sisältä ruskea – muuten mielestäni laatu on vaikuttanut oikein hyvältä. Sen puolesta siis voin ilman muuta suositella tilaamista.

Mitä sitten tulee kustannuksiin, joku hintatietoisempi voisi tietysti kuvien perusteella laskea saiko 25 eurolle vastinetta. Itse laskin, että laatikossa oli 15 sorttia, jolloin jokaiselle (eli esim. salaattiruukulle, neljälle päärynälle jne.) tulee hinnaksi n.1,70€. Vaikuttaa minusta siltä, että kaupasta ostettuna tuollaisen määrän tavaraa saisi jonkin verran, mutta ei mitenkään huomattavasti halvemmalla.

Tosin kaupasta ostamisessa eteen tulisi se ongelma, että ainakin meillä päin joutuisi käymään viidessä eri kaupassa, eikä varmaan silti löytäisi kaikkea tuota luomuna. Kaupoissa kyllä on eroa: tänään kävimme vähän kauempana sijaitsevassa Citymarketissa ja hämmästyksekseni valikoimat olivat aivan eri luokkaa, kuin kahdessa meidän läheltä löytyvässä. Ilmeisesti siis kauppias (vai asiakaskunta?) voi suurestikin vaikuttaa luomutuotteiden saatavuuteen.

Mutta kuten sanottu, tällä hetkellä lähikauppojemme tarjonta on mitä on ja siksi suunnittelen jo uutta tilausta Luomulaatikkoon. Seuraavaksi haluan ehkäpä tilata juures- ja vihanneslaatikon, joka ensi viikolla näyttää tältä:


Porkkana (Suomi)
Punajuuri(Suomi)
Nauris (Suomi)
Maa-Artisokka (Suomi)
Tomaatti (Suomi)
Kurkku (Hollanti)
Jääsalaatti (Suomi)
Keräkaali (Suomi)
Parsakaali (Hollanti)
Purjo (Suomi)
Kesäkurpitsa (Hollanti)

Tässä postauksessa esitelty yhdistelmälaatikko taas on viikolla 44 tämän näköinen:

Banaani (Ecuador)
Omena, eri lajikkeita
Päärynä (Italia)
Kiivi (Italia)
Porkkana (Suomi)
Maa-Artisokka (Suomi)
Tomaatti (Suomi)
Kurkku (Hollanti)
Jääsalaatti (Suomi)
Keräkaali (Suomi)
Purjo (Suomi)
Kesäkurpitsa (Hollanti)

Laatikollinen luomua

Oct 18 2009
Tanja

Lapsen synnyttyä alkoi kummasti kiinnostaa mitään suustaan alas laittaa – tai ainakin mitä lapsensa suuhun työntää. Itse haluaisin suosia luomuruokaa mahdollisimman paljon, mutta ainakin meidän lähikauppojemme valikoimat ovat lähinnä surkuhupaisat. Kuivatuotteista ehkä jo löytääkin kaikenlaista, mutta hedelmät ja vihannekset joko loistavat poissaolollaan tai ovat hirveän huonolaatuisia.

Löysin vähän aikaa sitten kiinnostavan uuden yrityksen, Luomulaatikon, joka toimittaa Tampereella ja ympäristössä luomutuotteita suoraan asiakkaan ovelle. Nyt näin lehdessä ilmoituksen ilmaisista toimituskuluista ja rohkaistuin tekemään tilauksen.

juures-vihannes_2

Luomulaatikosta löytyy mitä vaan makeisista pastakastikkeisiin, mutta erityisen kiinnostavia ovat tuorelaatikot. 25 euron hintaisiin laatikoihin on kerätty lajitelma vihanneksia ja juureksia, hedelmiä tai kaikkia näitä sekaisin. Tavaraa on yhdessä laatikollisessa 5-6kg.

hedelmalaatikko_1

Tilasin kokeeksi yhdistelmälaatikon, joka siis sisältää hedelmiä, juureksia ja vihanneksia. En ole varman onko tuo 5-6kg ihan liian paljon meidän pikku perheellemme. Luulisin, että ainakin nyt, kun Hertalle vielä joutuu tekemään omat pöperöt, tuon saa helposti kulumaan pitämällä sosepäivän ja pakastamalla. Jos määrä tuntuu mahdottomalta, voisi jatkossa harkita vaikka kimppatilausta naapurin kanssa.

yhdistelmaelaatikko_2

Uskoisin, että tämä yritys on osunut kultasuoneen, ainakin mikäli perusmarkettien valikoimat pysyvät sellaisina, kun tällä hetkellä ovat. Innolla jo odotan torstaista laatikkoani! :) Normaalisti toimituskulut ovat 25-50 euron tilauksille 7€ ja sitä suuremmille 4€, mutta siis vielä maanantain 19.10. ajan toimituksen saa ilmaiseksi. Käykää siis pirkanmaalaiset tutustumassa.

(kuvat Luomulaatikko)