Arkisto ‘Lasten kanssa’ Category

Lastenkutsut ovat paisuneet paisumistaan viime vuosina – vanhemmilla tuntuu olevan valtava stressi keksiä vuosi vuodelta hienompia teemasynttäreitä. Mielestäni nyt olisi aika nousta kapinaan ja palauttaa vanhat kunnon perinteet: kotisynttärit aasin hännän laittoineen. Tiedän, helppohan 2-vuotiaan äitinä on tälläisiä julistuksia huudella, kun lapsi ei vielä itse osaa vaatia. Silti, vanhempien tehtävä on laittaa rajat ylipaisuneille maltaita maksaville synttärivarusteluille. Muita kapinahenkisiä? ;)

Nyt itse asiaan. Juhlistimme Edvinin syntymäpäiviä mahdollisimman rennosti, lähimpien ystävien kanssa. Isovanhemmat (ja hoitoapu) ovat kaukana, joten porukka oli oikeasti pieni. Autokakun tilasin Oriveden leipomosta ja se maistuikin lapsivieraille hyvin.  Edvinin kanssa leivoimme jauhelihapiirakkaa ja suklaakeksejä. Lisäksi tarjolla oli Muumi-keksejä ja ruisnappeja guacamolen kanssa. Kakun syönnin jälkeen leikkejä jatkettiin pihalla.

Kakku oli Edvinille mieleinen, kuten arvata saattaa.

Plaston rekka ja vauhdin hurmaa! Samanlaisella on hurjasteltu päiväkodissa koko vuosi.

Ja pitäähän Puuha Petellä työkalut olla!

Ohjelmassa oli myös ongintaa ja saippukuplia. Edvin ei olisi millään halunnut laittaa kauluspaitaa päälle, lopulta äiti sai huijausvoiton.

Oma juhla-asuni sopisi Tanjalle ja isolle masulle. Olen kummasti jämähtänyt "mammatyyliin"... niin ihanan vaivatonta! Soaked in Luxury trikoomekko, Vilan legginssit ja kukka Stockalta.

Juhliin lähdössä

Jun 6 2010
Tanja

Kävimme lauantaina juhlistamassa Hertan pikkuserkun ylioppilaaksi pääsyä aurinkoisessa, mutta viileässä ja tuulisessa säässä.

Mallini oli aamupäivän kiukkuisella tuulella, mutta onneksi mieliala koheni juhlapaikalla. Päällä on Monsoonin mekko (huutiksesta) ja Start rite -merkkiset sandaalit (Shoes for kids), tällä kertaa ihan oikean kokoiset.

Hampaita taitaa olla taas tulossa, kun koko ajan pitää olla pureskelemassa jotakin.

Tea pelasti äidin pukeutumispaniikilta lainaamalla Zaran mekkoa. Alkaa olla hiukan ongelmallista löytää edes mammapuolelta vaatetta S-kokoiselle vartalolle, joka on varustettu L-kokoisella vatsalla.

Lahjaksi veimme Lauran postauksen innoittamana Lushin ihanalta tuoksuvia tuotteita kirppikseltä ostettuun koriin pakattuna.

Viherpirtelöä

Jun 4 2010
Laura

Edvin poikkesi isänsä kanssa 2-vuotisneuvolassa ja kaikki oli hienosti. Paitsi painoa ei ole suhteessa pituuteen tullut riittävästi. Syy taitaa olla valitettavasti poikani railakkaissa pöytätavoissa – päiväkodissakin pojan paikkaa on vaihdeltu rauhoittumisen toivossa. Edvinistä on vain NIIN kiva hassutella ruokapöydässä. Syöminen on ihan toisarvoista. Päiväkodissa lapseni syö itse sen mitä syö, mutta kotona turvaudun kyseenalaisiin keinoihin saadakseni lusikan suuhun. Kaikkea on kokeiltu… No, herkkuja meillä ei syödä arkisin ja tarjolla on ihan perusruokaa. Salaatti ei Edvinille maistu, joten välipalaksi teemme usein viherpirtelöä. Edvin saa osallistua kuorimalla banaanit ja heittämällä ainekset tehosekoittimeen. Nappiakin on mukava painaa. Tämä on Edvinin lempparipirtelön ohje:

banaani

tuoretta mangoa

mansikoita

vihreää salaattia

vettä

Päivän vitamiinit pilllillä tai ilman, nami!

Ps. Meidän pitkän kesäloman ykkösjuttuja onkin syöminen ja pöytätavat. :)

Meillä on sairastettu pitkään, oikeastaan koko kevät. Ei mitään vakavaa, mutta sitkeitä räkätäuteja ja sen sellaista. Tympii todella paljon, kun ei viitsi tavatakaan ketään, siis lapsiperheitä, ettei tartutettaisi. Ollaan siis oltu enimmäkseen omalla porukalla. Seinät alkavat ahdistaa pikkuhiljaa. Päätin, että nyt lähdetään käymään edes kaupungilla, katsomassa menoa. Vieläkin se jännittää, että miten sujuu näiden kahden kanssa, mutta hyvin meni. Lahjoin vähän Matildaa matkaeväillä. Käytiin lounaalla, ostoksilla ja vielä Pikku Kakkosen puistossakin.

Lindexiltä Matildalle valkoinen hempeä t-paita ja Amandalle prinsessakakku-body. Prinsessakakulla on meidän perheessä erityinen merkitys. Se on isin bravuuri ja sitä tarjotaan melkein joka juhlissa ja aina vähän erilaisena variaationa. Tuossa kuvassa  nuo kakut näyttävä kyllä vähän…no tisseiltä :D

H&M:ltä Amandalle kesäfarkut ja yökkäreitä. Meidän ainoa Matildan vanha kesäyökkäri on tehnyt katoamistempun.

Matildalle pilkkuteeppari ja pitsipolvisukat  H&M:ltä myöskin.

Äitkin sai jotain. Vilan neuletakki ja sävyyn sopiva hiuspanta sekä lököhousut ohutta farkkua Vero Modalta.

Kaksi Gloriaa yhden hinnalla. Näissä kiinnostivat erityisesti ruokaohjeet, mutta kivahan sitä on välillä muotiakin vilkuilla, vaikka aika vähiinhän nuo omat vaateostokset ovat viime aikoina jääneet.

Pikku Kakkosen puistossa.

Hellettä!

May 22 2010
Laura

Kulunut viikko on ollut huikean lämmin. Päiväkotivarustukseen on lisätty aurinkovoide, hellehattu, juomapullo ja aurinkolasit (joita Edvin ei suostu käyttämään). Meillä runsas ulkoilu ja helle on saanut pojan nukkumaan sikeästi ja pitkään – omassa sängyssä! Tänään nautitaankin sitten viimeisestä kesäpäivästä toistaiseksi, otetaan siitä kaikki irti!

Edvin juoksee joka paikkaan, saa äiti lenkkeillä pysyäkseen perässä.

Viime kesänä hankin 92cm t-paitoja jotka ovat edelleen sopivia. Edvin pitää tähdistä, joten tämä Molon t-paita on lemppareita.

Espritin hellehattu on myös viime kesäisiä suosikkeja.

Tanjan vinkkaamana, olen shoppaillut Brandosilta kenkiä. Edvinin "juoksukengät" ovat Legon.

Leikkimökki on jännä paikka!

Teimme tänään retken Kiviniityn kotieläinpuistoon Mouhijärvelle. Päivä oli varsinkin äidin mielestä vähän liiankin helteinen, mutta eläimet mahtavia. Suosittelen!

Milloin lapsi on kipeä? Päiväkotiin ei tietenkään voi viedä sairasta lasta, mutta yllättävän usein tulee pohdittua onko lapsi päiväkotikuntoinen. Mahatauti on helppo tapaus, mutta entäpä flunssa? Mikä on kuumeraja? Entä haittaako pieni lämpö? Lastenlääkäri valisti meitä, että raja on pienillä lapsilla niinkin korkea kuin 38 (takapuolesta mitattuna). Pieni lämmönnousu vain todistaa, että keho toimii kuten pitääkin. Päiväkodissa on kuitenkin tapana soittaa heti, jos lämpöä on yli 37 ja tapa on mielestäni hyvä. Vanhemman tulee viime kädessä tehdä päätös, tuleeko lapsen jäädä kotiin lepäämään.  Eilen sain pitkästä aikaa soiton, että Edvinillä on lämpöä. Yskää on hieman, mutta muuten poika on virkku kuin mikä. Tänä aamuna pähkäilin miten toimia ja päätin pitää kotipäivän varmuuden vuoksi. Eli toimimme vastoin lastenlääkärin ohjeita. Tuntuu, että näissä rajatapauksissa on mahdotonta voittaa: päätit niin tai näin, aina väärinpäin. Meidän pikku-potilaamme ei kovin kipeältä vaikuta… onneksi!

Laiva lähtee!

Äidin pikkuinen apulainen

Vaatteitakin on vaihdettu monta kertaa, ihan huvin vuoksi. Tässä testissä Nova Starin huppari. Turkoosi onkin meille uusi väri.

Täydellinen päivä

May 9 2010
Laura

Olen samaa mieltä Tanjan kanssa, että äitejä ja isiä tulisi arvostaa vuoden jokaisena päivänä. Silti tälläiset erityiset juhlapäivät ovat ihania ja myönnän nauttivani hemmottelusta täysin siemauksin. Tämä päivä onkin ollut täydellinen!

Aamu alkoi juoksulenkillä happirikkaassa ilmassa.

Lenkin ja suihkun jälkeen ripaus luksusta: tämän hetken lempituoksuni Bright Chrystal.

Edvinin päiväkodissa tekemä lahja, täydellisen suloinen! (Tosin Edvin halusi käyttää korua itse.)

Latte ja croissant

Edvinin isäkin yllätti - löysin paketista tunikan ja neuletakin.

"Minun rakas"

Onnittelut kaikille Äideille! Ja lempeää paluuta arkeen… :)

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Parasta kai olisi, että tällaisia päiviä ei tarvitsisi viettää, vaan äitejä ja isiä muistettaisiin arvostaa ihan jokaisena päivänä. Meillä tämä onkin aika tavallinen sunnuntai ja siksi ajattelin blogata niinkin arkisesta asiasta kuin rukkasista.

Äitinä oleminen on yhtä opettelua. Vaikka kuinka lukisi blogeja ja kyselisi kavereilta, käytännössä vasta oppii mikä toimii juuri oman lapsen kanssa ja oman perheen touhuissa. Meillä on tänä keväänä ulkoiltu ensimmäistä kertaa taaperoksi kasvaneen vauvan kanssa eikä varustelu enää olekaan ollut niin yksinkertaista. Varsinkin, kun äiti kuvitteli ainakin loppukevään jo menevän kahdella jalalla, mutta edelleen meillä lähinnä möyritään.

Rukkasista on ollut puhetta aiemminkin ja tässä meidän testailumme tuloksia.

Reiman Minitecit osoittautuivat lopulta voittajiksi, niin kuin monet kokeneemmat äidit tiesivät jo etukäteen kertoa. Vetoketjut auttavat kummasti pukemista, sisämateriaali on sopivan liukasta ja peukku pysyy paikallaan. Ilmeisesti siis suunnittelusta ja laadusta on oltava valmis maksamaan.

Ainakin HalpaHallissa ja Prismassa myytävät Hans Companyn hanskat ovat myös osoittautuneet käyttökelpoisiksi. Vasemmanpuoleiset eivät ole varsinaisesti vedenpitävät, mutta pikku kosteudessa toimivat kyllä. Kämmenen kumimainen osa helpottaa lapiosta kiinni pitämistä. Oikeanpuoleiset pitävät vettä, mutta pettymykseksi vuorimateriaali on jotenkin erilainen ja “tahmeampi”. Nämä on siis huomattavasti vaikeampi sujauttaa käteen. Hintaa HC:n hanskoilla on n. puolet Miniteccien hinnasta.

Perinteiset Rukan kurarukkasetkin meiltä löytyy. Vesilätäkköön nämä varmasti ovat parhaat, mutta eivät meidän suosikit pukemisvaikeuksien vuoksi. Varret ovat liian kapeat haalarin päälle puettaviksi, mutta liian paksut hihojen alle.

Mitenkäs teillä muilla, onko löytynyt toimivia hanskoja (näköjään edelleen jatkuviin, mur!) kosteisiin kevätkeleihin?

Hertan ja pikkuveikan ikäero tulee olemaan sen verran pieni, että meillä ei varmaankaan ilman tuplarattaita pärjätä. Jo pitkään onkin ollut mietinnässä käyttötarve, budjetti, malli ja merkki. Vaikeaa!

Tällä hetkellä luulen, että meillä käyttö tulisi olemaan suurimmaksi osaksi leikkipuistoon ja takaisin -tyylistä. Tuskin koskaan uskaltaudumme mihinkään pitkille reissuille kahden ihan pienen kanssa ja kauppakeskusreissuillakin mennään varmasti ostoskärry/matkaratas-systeemeillä. Näppärät mutta edulliset tuplat olisivat nämä:

Emma Jule Twin, hinta uutena n. 300€. Nämä täyttävät kaikki tärkeimmät vaatimukset, eli molemmat puoliskot ovat erikseen säädettävissä, välissä on seinämä, etupyörät kääntyvät, työntöaisan korkeutta saa säädettyä ja mahtuisivat meidän ovesta sisään. Järki siis puhuu näiden puolesta.

Mutta sitten olisi nämä:

Easywalker Duo, hinta uutena n. 700€.

Meillä olemassaolevan Maxi Cosin kaukalon saisi näihin kiinni adapterilla.

Kopan kanssa (ostettava erikseen) vauva voisi matkustaa naama työntäjään päin, kun taas taapero näkisi maailmaa.

EasyWalker Duo aqua

Ja makeita värejäkin löytyisi…