Arkisto ‘Kirjat ja lelut’ Category

Decluttering

Aug 8 2010
Laura

Lelujen suhteen pätee mielestäni sanonta vähemmän on enemmän. Kummasti sitä tavaraa vain alkaa nurkkiin kertyä ja hermot menee sotkun keskellä. Eräänä iltapäivänä mitta tuli täyteen ja vaihdoimme Edvinin kanssa leikkihuoneen järjestystä. Samalla pakkasin puolet leluista piiloon. Lopputulos miellytti sekä äitiä että poikaa. Leikki sujuu huomattavasti paremmin! Muodikas termi tälle taitaa olla decluttering (suomeksi roinien raivaus?). Suosittelen lämpimästi!

Tea perheineen olikin jo nauttimassa naapurimaamme pääkaupungin humusta. Nyt mekin vietimme neljä päivää ystäviemme luona ja en voi kuin todeta, että Tukholma on edelleen fantastisk, myös lapsen kanssa. Lentokoneella matkanteko on vielä ihanan vaivatonta ja nopeaa, tosin meidän lentomme olivat myöhässä molempiin suuntiin, kiitos vain Blue 1 . Säät eivät suosineet, joten jätimme suosiolla väliin retken Kolmårdeniin ja vierailimme sen sijaan Junibackenissa. Hyvä valinta, kuka ei olisi hulluna Astrid Lindgrenin satuhahmoihin? Muuten aika menikin leikkipuistoissa ja shoppaillessa, mutta Tean tavoin en innostunut ostelemaan Edvinille vaatteita. Nettiputiikkien alet houkuttelivat enemmän jo etukäteen. Tällä kertaa shoppailut keskittyivätkin aikuisten ostoksiin, ajatukset alkavat pikkuhiljaa valua syksyyn ja töiden alkuun. Tässä kuitenkin pieni kavalkadi Edvinin matkatunnelmista:

Sai Edvinkin sentään jotakin: pienen lentolaukun sekä Brion ambulanssin joka pitää ääntä. :)

Saimme vihdoin viime kesäisistä kuvista teetetyt taulut, ihania ovat! Edvin näyttää kuvissa vielä ihan vauvalta, niisks. Taiteilija ystävämme otti kuvat ja teetimme niistä 3 sisustustaulua.

Tämän taulun sijoitimme makuuhuoneeseen. Edvinin isäkin on mukana kuvassa, tai ainakin käsi. :)

Pienemmät taulut tulivat käytävän seinälle.

Lennämme pitkäksi viikonlopuksi Tukholmaan koko perhe. Suunnitelmia on mukava tehdä, eri asia sitten mitä 2-vuotiaan kanssa pystymme toteuttamaan...

Lennä lennä leppis

Jun 16 2010
Tanja

Hertan leppäkerttuinnostus alkoi äitiyspakkauksen (-08) Iloinen lorutoukka -kirjasta, jossa leppis seikkailee joka aukeamalla.

Sittemmin sama veijari onkin löydetty vaikka mistä.

Ja nyt myös vaatteista. Dunsin t-paita ja H&M:n farkut, jotka ovat näkyneet monessa blogissa, ja jotka oli meillekin pakko saada. Huvittavaa, että paita on kokoa 92cm (86cm olisi varmaan mahtunut, mutta yritin taas tilata ensi kesääkin ajatellen) ja housut 80cm. Onko muilla näin epäsuhtaisia lapsia? Meillä housut ovat järjestään kokoa pienempiä kuin yläosat.

Nukkela

Jun 13 2010
Tanja

Tampereen keskustassa, Aleksanterinkadulla, on ihana lelukauppa Nukkela, jolla on myös verkkokauppa. Tähän asti olen tyytynyt ihailemaan valikoimia näyteikkunasta, mutta nyt menimme sisään asti, aikeina ostaa Hertalle nukke. Nettitutkimuksen perusteella päätin satsata ensimmäisessä oikeassa nukessa laatuun.

Hertta saikin ranskalaisen valmistajan Corollen Tidoo Strawberry -vauvanuken, joka on tarkoitettu yli 18kk ikäisille. Nuken voi kylvettää ja sillä on tutti, muita hienouksia ei löydy. Mutta se sopii juuri hyvin taaperon käteen ja kainaloon, ja kyllä sitä onkin jo hoivattu.

Nukkela on täynnä houkutuksia, vai mitä sanotte tästä söpöläisestä?

Myös poikamaisempaan menoon löytyy vaikka mitä.

Jos liikutte Tampereella kannattaa poiketa – liikkeessä on paljon laajempi valikoima kuin nettikaupassa. Lelujen lisäksi löytyy jos jonkinmoisia pelejä, rakennussarjoja, arkarteluvälineitä jne.

Lastenkutsut ovat paisuneet paisumistaan viime vuosina – vanhemmilla tuntuu olevan valtava stressi keksiä vuosi vuodelta hienompia teemasynttäreitä. Mielestäni nyt olisi aika nousta kapinaan ja palauttaa vanhat kunnon perinteet: kotisynttärit aasin hännän laittoineen. Tiedän, helppohan 2-vuotiaan äitinä on tälläisiä julistuksia huudella, kun lapsi ei vielä itse osaa vaatia. Silti, vanhempien tehtävä on laittaa rajat ylipaisuneille maltaita maksaville synttärivarusteluille. Muita kapinahenkisiä? ;)

Nyt itse asiaan. Juhlistimme Edvinin syntymäpäiviä mahdollisimman rennosti, lähimpien ystävien kanssa. Isovanhemmat (ja hoitoapu) ovat kaukana, joten porukka oli oikeasti pieni. Autokakun tilasin Oriveden leipomosta ja se maistuikin lapsivieraille hyvin.  Edvinin kanssa leivoimme jauhelihapiirakkaa ja suklaakeksejä. Lisäksi tarjolla oli Muumi-keksejä ja ruisnappeja guacamolen kanssa. Kakun syönnin jälkeen leikkejä jatkettiin pihalla.

Kakku oli Edvinille mieleinen, kuten arvata saattaa.

Plaston rekka ja vauhdin hurmaa! Samanlaisella on hurjasteltu päiväkodissa koko vuosi.

Ja pitäähän Puuha Petellä työkalut olla!

Ohjelmassa oli myös ongintaa ja saippukuplia. Edvin ei olisi millään halunnut laittaa kauluspaitaa päälle, lopulta äiti sai huijausvoiton.

Oma juhla-asuni sopisi Tanjalle ja isolle masulle. Olen kummasti jämähtänyt "mammatyyliin"... niin ihanan vaivatonta! Soaked in Luxury trikoomekko, Vilan legginssit ja kukka Stockalta.

Ikeassa

Jun 9 2010
Tanja

Tea jo kertoi käyneensä Tampereen uudessa Ikeassa ja niin kävimme mekin viime viikolla. Ihan oikeita tarpeitakin oli, kun alamme hukkua lastenvaatteisiin: vauvaa odottaviin, Hertan vanhoihin mutta kiertoon meneviin, Hertalle vielä liian suuriin, käytössä oleviin… Jotain säilytyskalustoa oli siis pakko hankkia. Ja kyllähän sieltä muutakin pientä tarttui mukaan, mutta kaikki oikeastaan aika tarpeellisia.

Tällaisia Stolmen-laatikostoja ostimme kaksi vinttiin lappeen alle. En saanut kaiken kaaoksen keskellä kunnon kuvaa meidän omista.

Eteiseen hankittiin pienille hanskoille ja pipoille lokerikko.

Pieniä puuhenkareita kuistin vaatenaulakkoon.

Jalkapallon MM-kisojen kunniaksi Hertalle oma “PAA” eli pallo. Tämä on ollutkin hitti: sitä kuljetetaan ympäri kämppää, heitetään, potkaistaan, käytetään tyynynä jne. (onpas muuten jotenkin ei-itsensä näköinen neiti tuossa kuvassa)

Ja vielä äidille siiderin korvikkeeksi omenajuomia, yllättävän hyvänmakuisia jopa. Sekä kengännauhoja, vai miksi näitä oikein lapsena kutsuttiinkaan?

Kiukuttaa!

Mar 22 2010
Laura

Uusi kamera saapui ja ensimmäiset otokset ikuistavat Edvinin heräilevää uhmaa. Minulla ei ole kokemusta pienten lasten kiukusta, ja ensiapua vaikeisiin tilanteisiin sain Raisa Cacciatoren Kiukkukirjasta. Kirja on “aggressiokasvattajan käsikirja -vauvasta kouluikään.” Opuksen ansiosta toivotankin oman tahdon ilmaisut tervetulleiksi, uhmaikä on täällä!

"Ehvi saa kameraa" HALUAA!"

Ja hei, aikaisemmin pohtimani paidan väri ei ole enää ollenkaan mielestäni liian tyttömäinen, vaan tosi raikas!

Olen viime viikkoina viettänyt tuskastuttavan paljon aikaa kaksin Hertan kanssa miehen työmatkojen vuoksi. Kun pitkästä aikaa sain mahdollisuuden, päätin lähteä yksinäni kirpputorikierrokselle. Pääajatuksena oli tuulettaa päätä eikä niinkään tehdä löytöjä – mutta silloinhan sitä juuri jotain löytää, kun ei ole ajatellut. “Kierrokseni” käsitti lopulta kaksi kirpparia pikkukaupungissamme. Aiemminkin on jo tullut todettua, että täältä helmiä löytää helpommin kuin Tampereelta.

Hertalle vaihteeksi vaaleanpunaista. Mayoralin neuletakki, Lindexin body ja Claire.dk:n housut, yht. 6€. En ehkä pukisi näitä kaikkia kerralla, mutta Hertalla saatetaan nähdä vaikkapa body ja neuletakki farkkujen kanssa ja housut valkoisella yläosalla.

Lisää vaaleanpunaista samasta pöydästä. Nämä menevät Hertan kummien vauvalle, mikäli hän on tyttö. :) Claire.dk:ta, paitsi valkoinen paita jotakin minulle tuntematonta merkkiä. Kaikki aivan moitteettomassa kunnossa, yht. 9€. Koot 56-70cm, vaikka kuvassa näyttävät kaikki samankokoisilta.

Hyvin vähänkäytetyt Adidakset kokoa 21, hinta 3€.

Äidille kahdet ihan sopivat mammafarkut, yht. 5€!

Ja vielä pari kirjaa sekä Kvaak Kvaak -peli, joka kuuluu Satunallet -peli- ja askartelukutsujen valikoimiin. Nämä pelit ovat ihania ja laadukkaita ja Kvaak Kvaak saa odotaa kaapissa, kunnes Hertta on varttunut pelailuikään.

Kuulumisia

Feb 3 2010
Tanja

En taida kehdata enää toivotella hyvää uutta vuotta, joten olkoon sitten iloista helmikuuta! Tovi on vierähtänyt sitten viime postauksen, mutta onneksi Tea ja Laura ovat pitäneet blogin pystyssä. Osa lukijoista tietääkin syyn hiljaiselooni, joten yhtä hyvin voin sen nyt kertoa lopuillekin. Meidän elämämme meni hiukan sekaisin, kun Ipanalipaston viides lapsi ilmoitteli tulostaan joulukuun puolivälissä. Hertasta siis tulee isosisko 08/10 ja saatatte tulevaisuudessa joutua lukemaan myös äitiysaiheisia postauksia.

kärry

Joulu meni ja pukki toi Hertalle vaikka mitä ihanuuksia. Tässä niistä pieni osa. Taaperokärryn idea ei meillä ole vielä oikein auennut, vaikka muuten tukea vasten otetaankin askelia.

 

synttärit

Yksivuotissynttäritkin kartuttivat kiitettävästi leluvarastoja. Toisaalta, nyt onkin sitten juhlat juhlittu melkein vuodeksi, joten näillä leluilla pitäisi vähän aikaa pärjätäkin.

 

asusteet

Vaatteita ei viime aikoina ole tullut lahjaksi kovin paljoa, asusteita kylläkin. Ensikengät ostimme Hertalle synttärilahjarahoilla, sillä niitä ei etsinnästä huolimatta alennusmyynneistä löytynyt.