Arkisto ‘Kestovaipat’ Category

Hankinnat vauvaa varten ovat olleet minimissä, koska kaikki suurempi on tallessa Hertalta. Vaatteita olen lähinnä ostellut satunnaisesti kirppiksiltä, joten eniten aikaa onkin mennyt vaippailutouhujen miettimiseen. Samalla olen törmännyt kaikenmoisiin kiinnostaviin uutuuksiin – tai ainakin itselleni nämä ovat olleet uusia juttuja.

Avovaippaa voi käyttää hoitoalustana tai päiväunilla alusena niin, ettei vaippakuorta tarvita sisävaipan päälle ollenkaan. Valmistaja on Naavakeiju ja omani tilasin Nallevaippojen kesäkuun alennuksesta. Täältä voit lukea lisää.

Neppulan Helemi-vaippa on ns. FOE-vaippa:  reisikuminauhat on korvattu pehmeällä joustokanttinauhalla vaipan reunassa, jolloin muodostuu saumattomat vuotosuojat. FOE eli Fold-Over-Elastic eli joustokanttinauha ei johda kosteutta eikä paina pienen ihmisen ihoa. Tilasin kokeeksi Hertalle L-kokoisen sivunepillisen Helemi-vaipan ja S-kokoinenkin on tulossa vauvaa varten. Vaippoja myy mm. Jossu. Vaippa on aika jännän näköinen, koska leveyttä on reippaasti normaalia taskuvaippaa enemmän – ovathan vuotosuojat ikäänkuin saumattomasti yhtä vaipan kanssa. Toiminut on kuitenkin hyvin.

Yksi kiinostava uutuus, johon en ole vielä oikeasti tutustunut, on Nallevaippojen myymä ja valmistama Hiekkapikkarit. Niiden sanotaan olevan harkkahousujen ja vaipan välimuoto. Kauheasti tekisi mieli tilata, mutta en ole varma onko meillä tällaisille käyttöä. Säätkin ovat olleet toistaiseksi sellaisia, ettei paljon vaippasillaan olla ulkona viihdytty. Mutta ehkä se kesä tästä alkaa! (kuva Nallevaipat)

Meillä on käynnissä vaippavaraston siivous ja yhdenmukaistaminen. Ennen kuin kiikutan kirppikselle kyselen tätä kautta, olisiko jollakulla tarvetta:

- 2kpl M-kokoisia Made by Riina vuotosuojallisia taskuvaippoja, etutarrat, öttömönkiäiset/oranssi coolmax ja vihreä/vihreä bambujoustofrotee —-MYYTY—–

- Eemukka M-kokoinen taskuvaippa, etutarrat, fuksianpunainen/valkoinen coolmax

- Untuvikko M/L-kokoinen taskuvaippa, sivutarrat, mangonkeltainen/valkoinen coolmax

- Imse Vimse soft -vaippakuori NB, Bumpy vaippakuori NB, Popo wrap vaippakuori S

Laita mailia tanja(a)ipanalipasto.fi jos kiinnostuit tai haluat lisätietoja. Hinnoista voidaan neuvotella. :)

ALE-vinkkejä

Jun 9 2010
Tanja

Pikaiset ale-vinkkaukset lukijoille!

* Mistinessä ke-ke (9.-16.6.) kaikki vaatteet -30% (mm. Duns). Meille lähti tämä:

Hertta on ihan leppis-fani, meillä tykätään värikkäistä t-paidoista ja haluan testata, onko Dunsin laatu parantunut.

* Popixissa kesäale: mm. yksiväriset taskuvaipat 16,90€ ja pakettitarjousten ostajille yksi taskuvaippa kaupan päälle.

Vihreä Varis on toinen uusi vaippamerkki, johon tutustuin Napapiirin vaippahulinoilla. Yritys sijaitsee Orivedellä ja valmistaa pirteän värisiä ja edullisia pul-vaippoja.

Hertalla on kaksi Variksen L-kokoista neppitaskua: toinen ihanasta finnskog-pulista, toinen hillitympi vaaleanpunainen.

Ipanalipaston vieraileva tähti, ihastuttava kummityttöni Minea, on myös tyytyväinen Vihreän Variksen vaippojen käyttäjä. M-kokoiset vaipat ovat olleet käytössä Minealla n. 3-kuisesta ja 6kg painoisesta. Nyt hän on 7,5kg ja vaipat sopivat edelleen hyvin. Malli on hyvä ja sopii pulleamahaiselle ja -reitiselle vauvalle.

Vuotosuojat ovat Minean äidin mielestä hyvät - istuvuus on ehkä parempi niiden kanssa, vaikka ominaisuus onkin varmaan oleellisempi hoikkareitisten vauvojen kanssa. Tasku itsessään on ohut, joten imujen kanssa siitä ei tule järkyttävän isoa pakettia. Vaipat on siististi ommeltu ja värit ovat raikkaita.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vihreä Varis tarjoaa Ipanalipaston lukijoille 10% alennuksen tilauksista kesäkuun loppuun asti. Alennuksen saa valitsemalla maksutavaksi ennakkolaskun ja lisäämällä tilauksen lisätietoihin ”ipanalipasto”. Korjattu hinta lähetetään asiakkaalle sitten käsipelillä.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mahdollisuus osallistua Popix-verkkokaupan lahjakortin arvontaan päättyi eilen. Arvonta suoritettiin tänään ja siitä huolimatta, että valvonta oli tiukkaa, onnettaren näpeillä näyttää olevan omat suosikkinsa. Voittaja on nimittäin

ANU!

Onnittelut Ipanalipaston väen puolesta jo toistamiseen. :) Tulet saamaan pian sähköpostia antamaasi osoitteeseen. Sekä me että Popix kiitämme kaikkia osallistujia!

Paininjalan alta

May 19 2010
Tea

Päätökseen saatu: yksi hermoja kiristänyt takkiprojekti, mielenkiintoinen ja opettavainen paita, uudenlainen pipo, nopsa mekko ja sittenkin helpot harkkahousut.

Ei varmaankaan tarvitse antaa vinkkiä siitä, mistä tämän Amandan takin inpiraatio on haettu. No, inspiraatio katosi kylläkin moneen kertaa, kun ymmärrys meinasi loppua jälleen kerran mm. vetoketjun ompelun ja vuorittamisen kanssa. Miksi ihmeessä se on joka kerta yhtä vaikeaa?? Ja mä olen sentään vuosien varrella ommellut varmaan kymmenen takkia. Höh, no tuli siitä jonkunlainen, mutta en voi kyllä ihan tyytyväinen olla. Kaava Ottobresta koko 68 cm ja reippaasti muokattuna. Kankaat Kangastukusta.

Olen säännöllisesti käynyt ihailemassa mm. RuttuNuttu ja Tassunjälkiä -blogeissa upeita aplikointitöitä ja päätin sitten lopulta kokeilla itsekin. Tilasin Ottobrelta Pienen aplikointioppaan, josta löytyvät tarvittavat välineet ja jolla pääsee hyvin alkuun. Luonnostelin tuollaisen simppelin ankan ja eipä tuo sitten mitenkään vaikeaa ollutkaan. En silti usko, että kärsivällisyyteni riittäisi kovin paljon monimutkaisempiin aplikointeihin, mutta ihan kivaa ilmettä näillä yksinkertaisemmillakin kuvioilla vaatteisiin saa. Hiukan slimmatun paidan kaava Ottobre Creative workshop 301, Parhaat T-paidat (Kiitos lainasta Tanja!). Koko 92 cm ja helmaa hiukan pidennetty.

Käväisin taas Triteksillä ja sieltä tarttui  mukaan näitä ihania interlockeja, joista on myös edellinen paita. Eikös vaan olekin aika herkulliset värit?

Kokeilin uutta pipomallia, johon innosti ohjeineen Mikunloki. Itse tosin tein niin, että pipoon tuli vain yksi sauma taakse. Matilda on tykännyt tuosta piposta tosi paljon, kulkenut se päässä sisälläkin. Näitä voisi tehdä lisääkin.

Eurokankaan palalaarista löytyi pari palaa ihanaa joustofroteeta, tämä turkoosi ja kirkkaanpunainen. Turkoosista piti heti hurauttaa Matildalle Ottobren Kolmen konstin mekon kaavalla “rantamekko”. Ihan hyvin se kaava mielestäni toimii tällaiseenkin kankaaseen.

Luulin ensin, että housumallisen vaipan tai harkkahousujen teko olisi jotenkin monimutkaista, mutta sehän olikin todella helppo ja vielä nopeakin juttu. Kaava on täältä, mutta jätin nepparit pois ja kavensin aika reippaasti. Ohjeen ompeluun löysin googlettamalla jostain blogista, mitä en valitettavasti enää löydä, mutta jos joku haluaa, voin kirjoitella ohjetta ompeluun. Tein muuten ekan version(josta ei valitettavasti olen nyt kuvaa) niin, että käytin jalanteihin ja vyötärölle joustokanttia ja se housu on kaikkein pitävin, joten täytynee tilata lisää sitä nauhaa. Näiden vaippojen kankaat pulia ja sisäpuolella ja imukerroksissa jotain palalaarista löytynyttä pehmeää joustofroteeta.

Laura postaili vähän aikaa sitten harkkahousuista ja itse lupailin kertoa meidän taaperon vaipatuskuulumisia. Meillä ei ihan vielä olla varsinaisessa kuivaksiopetteluvaiheessa, mutta uusia vaippatarpeita on kyllä ilmennyt. Hertta käy potalla jokaisen ruokailun jälkeen, joskus useamminkin, ja aika usein jotain tuotosta saadaankin pottaan. Kakat oikeastaan kaikki ja melko monet pissatkin päivässä.

Vaipanvaihtokin tapahtuu nyt useimmiten pottailun yhteydessä ja siksi vanhat tarralliset taskut eivät ole kaikkein kätevimpiä. Olenkin hankkinut meille uusia (ja käytettyjä) sivunepillisiä taskuvaippoja, jotka pystyy pukemaan pikkuhousujen tavoin. Taka-ajatuksenani on myös ollut, että samoja vaippoja voisi myöhemmin (kesällä) käyttää harkkahousuina pienemmillä imuilla.

Napapiirin vaippahulinoilta huhtikuussa löysin uuden merkin, Popixin. Vaippojen sisäpinta on bambujoustofroteeta ja malli istuu ainakin meidän naperolle hyvin. Napapiiriltä ostin valkoisen taskuvaipan, mielessäni kesällä mekkosen alta vilkkuva mahdollisimman neutraali väri. En kuitenkaan voinut vastustaa uutta, ihanaa Ooga booga-kuosia ja tilasin toisenkin vaipan. Ooga boogamme on AIO-vaippa, joka eroaa taskusta siinä, että kuori- ja sisäkankaan väliin on ommeltu imuksi hamppufleeceä. Varsinainen irrotettava imu on kaksinkertaista bambufleeceä. Tätä vaippaa aiomme siis käyttää aluksi kaikkine imuineen ja myöhemmin ilman irrotettavaa imua harkkahousujen tavoin. Molemmat vaipat ovat kokoa L-XL (10-16kg), joka on ainakin meidän reilu kymmenkiloiselle pallerolle juuri sopiva.

Popix-vaipat valmistetaan Pirkkalassa ja tilaamansa tuotteet voi noutaa myös kotimyymälästä. Popixeja myydään myös Tampereen Kalevassa sijaitsevassa VauvaPopissa. Aloitteleville kestoilijoille löytyy Popixin sivuilta mm. loistava taulukko “Paljonko vaippoja?”, jonka avulla voi arvioida vaippatarpeen eri ikäisen vaipatettavan kanssa.

 

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Popixin Lotta on luvannut lahjoittaa meille 10 euron lahjakortin, joten Ipanalipasto järjestää jälleen arvonnan! Voit osallistua jättämällä puumerkkisi tämän postauksen kommentteihin keskiviikkoon 19.5.2010 mennessä. Suoritamme arvonnan torstaina 20.5. Kannattaa osallistua, vaikka vaippatarvetta ei itsellä juuri olisikaan. Popixin verkkokaupasta saa mm. Imse Vimse -ruokalappuja ja ainahan vaipan voi ostaa vaikkapa lahjaksi.

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

Do you want to come and oogabooga with me?

Olen hieman nolona seurannut kestovaippakeskusteluja ja tuntenut huonoa omatuntoa. Meidän osakestoilumme lopahti viime syksynä päiväkodin myötä, ja koska pottailukaan ei suju, vaippavuoret ovat valtavia. Kesän koittaessa olen päättänyt tehostautua sekä kestoilun että pottailun suhteen ja ratkaisu on tietenkin harkkahousut. Tanja vinkkasi kokeilemaan Mannamaan housuja, ja olenkin tilaamiini housuihin erittäin tyytyväinen. Mannamaan palvelu oli myös loistavaa: jätin vaillinaisen tilauksen s-postitse ja sain pian ohjeita tilauksen tietojen täydentämiseen. Ongelmana oli lähinnä kivojen kuosien paljous.

Kevyt harkkarit ovat ihan kuin pikkuhousut, tosi hyvät kesän helteitä ajatellen. Pitävät kuitenkin yhden vahingon ja lapsi huomaa housujen märkyyden.

Nämä kevytharkkarit ovat kuin pikkuhousut, luulisin että ovat ihanteelliset hellesäällä. Pitävät yhdet pissat ja lapsi huomaa vahingon tapahtuneen.

!

Nämä harjoitushousut ovat hieman paksummat. Edvinin suosikkia ei ole vaikea arvata: kuormurit tietenkin.

NB-kestoilusta

Apr 15 2010
Tanja

Arvontakommenteissa on toivottu mm. kestoilupostauksia ja niitäpä ei olekaan vähään aikaan ollut. Meidän perheellä on ollut pitkä suvantovaihe: uusia vaippoja ei ole ostettu eikä ommeltu ja koko kestoilukin oli pari kuukautta hyvin vähäistä äidin raskausuupumuksen vuoksi. Nyt on kuitenkin taas jatkettu ja uudenlaisia tarpeitakin on esiintynyt. Kirjoittelen meidän taaperon vaipatuskuulumisia kuitenkin hiukan myöhemmin.

Pinnalla on nyt meillä myös vastasyntyneen kanssa kestovaippailu, tai toistaiseksi tietenkin vasta sen suunnittelu. Tarkoitus on kestoilla vauvan kanssa alusta lähtien, niin kuin tein Hertankin kanssa. Nyt ainakin luulen olevani hiukan viisaampi ja voin jättää välistä lukuisat epäonnistuneet kokeilut.

Ihan alkuun on suunnitelmissa käyttää sisävaippa-kuorivaippa -yhdistelmää. Pikkuisia sisävaippoja on jo kertynyt pieni pino, kaikki käytettyinä hankittuja. Aion pärjätä kokonaan ilman NB-kokoisia vaippoja, sillä ainakaan n. 4-kiloisena syntyneellä Hertalla niiden imu ei riittänyt edes ihan alussa. Jos tulokas nyt sattuisi olemaan pikkuruisempi, käytän sitten harsoja sen aikaa, että S-kokoiset alkavat tuntua sopivilta.

NB- ja S-kokoisia PUL-kuoria on kertynyt liikaa -  näistä voisi puolet laittaa kiertoon. Tarkoitus on nimittäin kokeilla myös villahousuja sisävaippojen päällä. Hertan kanssa en oikein päässyt sinuiksi villahousuilun kanssa, mutta aion nyt kokeilla paremmalla onnella ja sopivammilla housuilla. Jos jollakulla siis on tarvetta pienille PUL-kuorille, täältä liikenisi halvalla muutama.

70cmx70cm -kokoisia harsoja on myös olemassa pino – muistissa on vielä liian hyvin miehen naurukohtaus, kun olin pukenut vastasyntyneen Hertan 80cmx80cm -kokoiseen harsoviritelmään… Näpsyjä pitäisi hankkia muutama, samoin niitä villahousuja ja ehkäpä vielä pari sisävaippaa lisää. Varsinkin näissä pikkuvaipoissa suosin ehdottomasti kierrätystä, sillä vaippojen käyttöikä on niin naurettavan lyhyt. Jotain kertoo jo se, että suurin osa sisävaippapinon vaipoista on jäänyt pieneksi 3kk vanhalta kummitytöltämme.

Hyvä mahdollisuus vaippaostoksiin tarjoutuukin ensi lauantaina, kun Tampereen Napapiirillä järjestetään Lapsiperheiden keväthulinat. Tapahtumassa on mahdollisuus ostaa sekä uusia että käytettyjä vaippoja. Lisätietoja kiinnostuneille löytyy täältä.

Jossain pienissä ajan rakosissa on tullut hiukan ommeltua ja neulottuakin. Sen olen huomannut, että kun kiireessä aina tekee, niin sutta ja sekundaakin tulee harmillisen paljon. Tässä nyt kuitenkin näytille jotakin onnistunutta ja ei ihan niin onnistunutta.

tsi vaipat

Pari sisätäyttövaippaa Amandalle:

Turkoosi kangas on Kangastukusta tilattua bambusatiinia. Ihanan tuntuinen kangas ja hehkuva väri. Tein tästä myös housut Amandalle, mutta ne ovat kyllä minun makuuni vähän liian hohtavat, mutta päällä varmaankin tosi mukavat. Tuossa vaipassa on kaksinkerroin taiteltava läppäimu, joka ainakin uutena on vähän vaikea saada pysymään ojennuksessa vaipassa, mutta katsotaan miten käy, kun päästään kunnolla käyttämään vaippaa. Nyt se on pesty vasta kerran. Kaava Suuresta käsityölehdestä 1/08 .

Toinen vaippa vadelmanpunaisesta joustofroteesta, joka löytyi Eurokankaan palakorista. Sisäpuolella Kestavaippakaupan tenceliä. Sama kaava kuin edellisessä.

Hertta-haalari

Tämän “Hertta-haalarin” valmistumisesta olen NIIN iloinen. Aloitin projektin jo ennen Amandan syntymää ja pelkäsin, etten saa tätä ikinä valmiiksi. Paksu ja epätasainen kangas oli haastava ommeltava, mutta tulihan siitä haalari lopulta vaikka välillä meinasi olla mutkia matkassa. Kaava Ottobresta ja kanga löytyi joskus kesällä Pikku-Auringosta.

Frotee pöksyt

Kestovaippakauppaan on tullut uusia frotee-kankaita ja tämän näin heti Matildan housuina. Piirsin kaavan toisista housuista, koska halusin ylhäältä kapean ja lahkeista hiukan levenevän mallin. Laitoin kuitenkin lahkeisiin kuminauhat, jotta käyttöikä olisi pidempi.

Myssy

Vanha tuttu Novitan vauvamyssy ihanaisesta Sublimen merinovilla-silkki -langasta. Tästä tuli liian iso, vaikka pienensin silmukkamäärää ja vähensin kerroksia. Harmittaa, mutta toivottavasti menee keväällä. Solmimisnauhat puuttuvat vielä. Into vähän lopahti, kun ei tullutkaan sopiva.

piparikukka-mekko

Myllymuksujen Piparikukka-kankaasta tuli mekko Ottobren (en nyt muista numeroa,  sorry) kaavalla. Tähän tuli liian lörppä kaula-aukko eteen, mutta olisi kauhea työ purkaa, niin olkoon.

retrokankaat

Viimeisenä eiliset löytöni SPR:n Kontista. Hauska Finlaysonin retro tyynyliina jalostunee mekoksi jossain kohtaa. Tampellan “Nappi” -kankainen pöytäliina (vai verhoko) oli myös pakko napata mukaan. Joku mekontapainen siitäkin varmaan tulee.