Arkisto ‘Käsityöt’ Category

Joulu mennä sujahti ja Jouluntoivotuksetkin jäivät tänne laittamatta, mutta ihanaa loppuvuotta nyt kaikille ja laitetaan sitten Uuden Vuoden toivotuksia myöhemmin. Ihan mukavissa merkeissä se Joulu meillä menikin. Lahjoja tuli hiukan liikaa ainakin Matildalle, mutta täytyy sanoa, että kaikki lahjat olivat kuitenkin niin ajatuksella hankittuja ja mieluisiakin, että kiitollisia olemme, tietenkin.

Tässä pieni otos lahjoista, jotka ehtivät vielä kuvattavaksi

20091229_50

Äiti ilahtui valtavasti näistä kahdesta kirjasta

Siksakkia, silmukoita.. Juju

Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua ja Juju – erilainen lastenvaatekirja

Meidän ale-paketti Bodenilta saapui eilen ja tässäpä sen sisältöä:

boden villakangastakki

Ruskea villakangastakki Matildalle kokoa 2-3 v.

Ei onneksi ole niin iso, kuin pelkäsin, joten saattaapa hyvinkin sopia ensi syksynä. Aika ohut takki, joten ei paras talvipakkasille, mutta enpä tätä ulkoleikkeihin ajatellutkaan. Malli vaikuttaa tosi kivalta, vaikka Matilda ei suostunutkaan vielä sovittamaan.

boden takki

Ulkoiluun Matildalle tällainen toppis myös kokoa 2-3 v. fleece-vuorilla ja ohuella vanulla.

boden kissapaidat

Molemmille tytöille kissapaidat kokoa 1 1/2 – 2 v. ja 3-6 kk. Matilda valitsi itse omansa.

Pukinkonttiin tuli vielä yksi juttu, mutta se jääköön salaisuudeksi.

pupu-hattu

Loppuun pupu-hattu, jonka hurautin Matildalle kiireellä, kun paukkupakkaset kolkuttelivat jo ovella. Ei ihan priima, mutta Matilda tykkää ja sehän riittää :) Tekoturkispala ja vuorin velour Eurokankaasta. Kaava sovellettu Suuren käsityölehden 1/07 toppalakin kaavasta.

Meidän talvivaatepostauksemme tulee vähän myöhään, mutta eipä talvisista ilmoistakaan vielä kauaa ole saatu nauttia. Lisäksi Hertan talvivaatevarasto on päivittynyt ihan viime päiviin saakka, ja vasta nyt meillä alkaa olla kasassa toimiva setti, jolla pitäisi pärjätä talven yli.

P1110392

Tea jo esittelikin Hertta-haalarin, mutta on se niin hieno, että ansaitsee tulla mainituksi toiseenkin kertaan. Joku vanhan blogini lukija ehkä muistaa, kun kesällä yritin löytää Kikkidin sydänhaalaria Hertalle. Eihän sellaista löytynyt, mutta kuin ihmeen kaupalla Tea löysi ihan suomalaisesta nettikaupasta täsmälleen samaa sydänfleeceä. Ja nyt tuo ihanuus on siis valmis! Ajoituskin oli hyvä, sillä meidän tähän asti käyttämä “autoiluhaalari” alkaa käydä pieneksi. Hertta-haalari on siitäkin kiva, että sen kanssa sopivat monenväriset asusteet. Eniten ehkä pidän tummanpunaisista. Kuvan myssy ja kengät ovat kirpparilöytöjä, tumput Kappahlista.

 

P1110431

Benettonin toppatakin huusin Hertalle tutulta myyjältä. Takki on ihanan pehmoinen ja tervetullutta vaihtelua ainaisiin “tyttöväreihin”. Myssyn neuloi mummu ja tuunasi äiti.

 

P1110436

Ja onhan meillä sitten vielä tämä heinäkuussa (!) ostettu Minymon haalari, joka sekin on jo kertaalleen esitelty vanhassa blogissani. Tähän en oikein ole löytänyt mieleisiäni asusteita – tuo vaaleanpunainen on senverran erikoinen sävy (kuva vääristää), että mitkään myssyt tai tumput eivät siihen täysin sovi. Tammialeista yritänkin löytää ehkäpä ruskeat asusteet tämän haalarin kanssa käytettäväksi.

Jossain pienissä ajan rakosissa on tullut hiukan ommeltua ja neulottuakin. Sen olen huomannut, että kun kiireessä aina tekee, niin sutta ja sekundaakin tulee harmillisen paljon. Tässä nyt kuitenkin näytille jotakin onnistunutta ja ei ihan niin onnistunutta.

tsi vaipat

Pari sisätäyttövaippaa Amandalle:

Turkoosi kangas on Kangastukusta tilattua bambusatiinia. Ihanan tuntuinen kangas ja hehkuva väri. Tein tästä myös housut Amandalle, mutta ne ovat kyllä minun makuuni vähän liian hohtavat, mutta päällä varmaankin tosi mukavat. Tuossa vaipassa on kaksinkerroin taiteltava läppäimu, joka ainakin uutena on vähän vaikea saada pysymään ojennuksessa vaipassa, mutta katsotaan miten käy, kun päästään kunnolla käyttämään vaippaa. Nyt se on pesty vasta kerran. Kaava Suuresta käsityölehdestä 1/08 .

Toinen vaippa vadelmanpunaisesta joustofroteesta, joka löytyi Eurokankaan palakorista. Sisäpuolella Kestavaippakaupan tenceliä. Sama kaava kuin edellisessä.

Hertta-haalari

Tämän “Hertta-haalarin” valmistumisesta olen NIIN iloinen. Aloitin projektin jo ennen Amandan syntymää ja pelkäsin, etten saa tätä ikinä valmiiksi. Paksu ja epätasainen kangas oli haastava ommeltava, mutta tulihan siitä haalari lopulta vaikka välillä meinasi olla mutkia matkassa. Kaava Ottobresta ja kanga löytyi joskus kesällä Pikku-Auringosta.

Frotee pöksyt

Kestovaippakauppaan on tullut uusia frotee-kankaita ja tämän näin heti Matildan housuina. Piirsin kaavan toisista housuista, koska halusin ylhäältä kapean ja lahkeista hiukan levenevän mallin. Laitoin kuitenkin lahkeisiin kuminauhat, jotta käyttöikä olisi pidempi.

Myssy

Vanha tuttu Novitan vauvamyssy ihanaisesta Sublimen merinovilla-silkki -langasta. Tästä tuli liian iso, vaikka pienensin silmukkamäärää ja vähensin kerroksia. Harmittaa, mutta toivottavasti menee keväällä. Solmimisnauhat puuttuvat vielä. Into vähän lopahti, kun ei tullutkaan sopiva.

piparikukka-mekko

Myllymuksujen Piparikukka-kankaasta tuli mekko Ottobren (en nyt muista numeroa,  sorry) kaavalla. Tähän tuli liian lörppä kaula-aukko eteen, mutta olisi kauhea työ purkaa, niin olkoon.

retrokankaat

Viimeisenä eiliset löytöni SPR:n Kontista. Hauska Finlaysonin retro tyynyliina jalostunee mekoksi jossain kohtaa. Tampellan “Nappi” -kankainen pöytäliina (vai verhoko) oli myös pakko napata mukaan. Joku mekontapainen siitäkin varmaan tulee.

Asiakaspalvelusta

Oct 30 2009
Tanja

En ole yleensä sellainen ihminen, joka vaivautuisi antamaan palautetta palvelusta, ellei joku mene ihan täydellisen pieleen tai ole aivan mykistävän erinomaista. Itsekin olen muutaman vuoden tehnyt asiakaspalvelutyötä ja tiedän, että joskus huonona päivänä ottaa todella koville hymyillä sen kymmenennen hankalan tapauksen kohdalla. Toisaalta tiedän myös miten mitättömän pienillä teoilla tai sanoilla asiakkaan lopulta saa tyytyväiseksi. Tiskin toisella puolellakin oli mukavaa vastaanottaa positiivista palautetta. Erityisesti mieleen on jäänyt eräs kerta, kun selvitin koko aamupäivän jotakin sotkuisaa tapausta tuohtuneen miesasiakkaan kanssa. Kun palasin takaisin lounastauolta, minua odotti tuokkosellinen mansikoita, jotka kyseinen mieshenkilö oli käynyt minulle jättämässä, pahoitellen omaa kiukkuisuttaan ja kiittäen hyvästä palvelusta.

Tämän postauksen päätin kirjoittaa siksi, että parin viime viikon aikana minulle asiakkaana on sattunut erikoisen monta epätavallista tilannetta. Niinhän se on, että palvelun laatu mitataan, kun kaikki ei mene ihan niin kuin pitäisi. Aloitan tapauksella, joka olisi voinut hoitua paremminkin ja säästän omat virtuaaliset mansikkatuokkoseni viimeiseksi.

1. Tilasimme ystäväni kanssa vaippakankaita ja -tarvikkeita Veikeestä, jossa olen aiemmin menestyksekkäästi asioinut. Tällä kertaa kuitenkin tilauksen 40cm hamppukangaspala oli kutistunut 30cm pituiseksi. Tällaisessa tilanteessa pitäisi mielestäni myyjän

a) pahoitella tapahtunutta, mielellään vuolaasti, sillä oletettavasti asiakkaalle koituu tästä enemmän tai vähemmän harmia

b) selvittää miten asikas haluaa tilanteen korjattavan (rahojen palautus, uusi kangas tms.)

c) ja tämän selvitettyään ilmoittaa selkeästi miten asia saatetaan päätökseen.

Meidän tapauksessamme tilannetta ei pahoiteltu yhdessäkään sähköpostissa eikä myöskään puhelinkeskustelussa. Kun myyjän ehdottama tapa hoitaa tilanne ei meille sopinut, kului useampi viikko, ennen kuin saatiin lopulta sovittua, että uusi kangas lähetetään postitse eikä vanhaa tarvitse palauttaa. Kuinka erilainen tunnelma olisikaan jäänyt, jos näin olisi toimittu heti alun alkaen! Nyt tuloksena oli (ainakin) kaksi asiakasta, jotka tuskin palaavat.

1024extra

2. Ipanalipastossa jo kaksi postausta ansainnut Luomulaatikko toimitti viime viikolla tilaukseni väärään osoitteeseen. Kun laatikkoani ei sovittuna päivänä kuulunut, lähetin sähköpostia yritykseen. Seuraavana aamuna sieltä soitettiin ja selvisi, että samalla kadulla eri numerossa asuvat olivat vahingossa saaneet laatikkoni. Tästä oltiin pahoillaan ja kerrottiin, että jos olisin mailaamisen sijaan soittanut, olisin jo samana päivänä saanut tilaukseni perille. Nyt toimitus tuli päivän myöhässä ja mukana oli extrana pussillinen kuivattuja hedelmiä. Mielestäni hyvää palvelua! :)

ottobre

3. Tilasin Ottobre-lehden (tai oikeastaan sain sen lahjaksi) ja innostuneena aloin selata ensimmäistä kotiin kannettua numeroa. Hämmästys oli suuri, kun huomasin, että puolet lehdestä oli kirjoitettu ruotsiksi! Soitin heti asiakaspalveluun ja selvisi, että painotalossa on tapahtunut virhe ja kieltä vaihdettaessa osa tekstistä on jäänyt väärän kieliseksi. Tästä oltiin kovasti pahoillaan ja uusi, kokonaan suomenkielinen versio luvattiin lähettää. Se saapuikin todella nopeasti ja mukana oli Creative Workshop-ohjepaketti paidan ompeluun. Jälleen tyytyväinen asiakas! :)

Hyvää kestovaippaviikkoa minunkin puolestani!

Meillä kestoilee lähinnä pikkusisko. Isosiskon kestoilut lopahtivat keväällä, kun jatkuvasti märät vaatteet/liian paksu vaippa  saivat äidin/lapsen hermon kiristymään liiaksi. Saapa nähdä  kuinka pitkälle tällä kertaa päästään.

Pari vaippaa olen nyt ehtinyt ommella ja lisääkin olisi tarkoitus ja halu tehdä. Minäkin etsintäkuulutan sitä omaa aikaa, jota ei juurikaan ole viimeaikoina näkynyt :) Maijun Kalsarilaatikossa kävin ideavarkaissa ja Pikku Papoosesta lähti tilaukseen sitä ihanaa kukka-pulia. Mitähän se Tanja oli tilannut? Päästäänkö tekemään taas vaihtareita?

20091004_4

Sisävaippa kukkavelouria. Sisäpuolella ja välissä tenceliä.

20091007_186

Pari joustofroteevaippaa. Toisessa sisäpuoli coolmaxia ja toisessa kerros vanhaa froteepyyhettä ja peppua vasten kuivaliinaneulosta.

20091007_187

Luulin, ettei meillä koskaan villahousuiltaisi, mutta tilasin kuitenkin Kestovaippakaupasta Storchenkinder-villikset ja täytyy myöntää, että tykästyin niin, että tilasin sitten vielä Nallevaipat.comista nuo ihanan pinkit HH Woolitkin.

Tanja tilasi syksykuvia.

Meidän kuva on reilun viikon takaiselta metsäretkeltä. Matilda oli aivan haltioitunut maasta löytyneistä mustikoista ja yritti syödä niitä jopa suoraan varvuista. Vauva nukkui tuon reissun vaunuissa, joten vauvan syyskuvat ovat vielä ottamatta, mutta niitä ehkä sitten myöhemmin.

20091007_118

Tällä viikolla vietetään kestovaippaviikkoa. Sen kunniaksi meillä iloitaan jo kahdesta äidin itse ompelemasta vaipasta. :)

1007vaipat

Ensimmäinen vaippatekeleeni oli sienet ja siilit -kankainen taskuvaippa. Piirsin itse kaavat hyviksi havaittuja vaippoja apuna käyttäen ja ompelin Maijulta saamani ohjeen mukaisesti. Ja eihän se vaikeata ollut, ilman saumuriakin pärjäsi hienosti. Reisikuminauhat jäivät ensimmäisessä versiossa liian löysiksi, mutta sain onneksi korjattua tilanteen pujottamalla kujiin toiset, kireämmät kumpparit.

Mustavalkoisen vaipan kuorikankaan sain vaihtarina Tealta. Toinen kerta olikin jo helpompi ja valmista tuli nopeammin. Lähetän kiitokset kaikille kullanarvoisia neuvoja antaneille – enpä olisi uskonut, että saan oikeasti aikaan toimivia vaippoja. Ja ilman kursseja. :) Lisää kankaita on tilattu, sillä kyllähän tähän hurahtaa. Vähän on vielä haussa se paljonpuhuttu oma aika, jota ompeluun käyttäisi… Illalla Hertan nukkumaanmenon jälkeen kun ei vireystila ole aina ihan paras. Mutta onneksi meidän vaippatilanne on sen verran hyvä, ettei kauheaa kiirettä ole valmista saada. Pikku hiljaa sitten varastoin pieneksi jääviä tai laitan kiertoon ei niin suosittuja vaippoja.

1007syys

Syksy on kauneimmillaan ja Herttakin sai tutustua ihan läheltä pudonneisiin lehtiin. Päällä on Matildan vanha Reimatec, jonka onneksi saimme lainaan, kun keväällä hankittu punainen haalari osoittautuikin liian pieneksi fleece- tai villahaalarin päälle. Pipa on hankittu kaveriksi ensi kevään haalarille, mutta sopii myös tähän hienosti.

Haastankin tähän loppuun Lauran ja Tean nappaamaan syyskuvat omista ipanoistaan ja julkaisemaan ne seuraavissa kirjoituksissaan.

Ja muistattehan arvonnan, joka löytyy edellisestä postauksesta!

Mekkoja liukuhihnalta

Sep 23 2009
Tanja

Mistä tietää, että meillä on nukuttu paremmin kuin moniin kuukausiin? Siitä, että äiti on jaksanut ommella. :)

0923kukkamekko

Ensin ompelin mummolasta löytyneestä kukkakankaasta Hertalle mekon. Ohje on Ottobre-lehdestä, enkä taaskaan jaksanut sitä täysin noudattaa, vaan jätin pois rimpsuhihat ja taskut. Erityisen ylpeä näin humanistina olen kuvioiden kohdistuksesta etukappaleissa. :D

 

0923nirunarut

Koska tuota kangasta riittää, tein siitä myös nirunarumekot Matildalle ja siskovauvalle. Tämäkin kaava on Ottobresta.  Mekot ovat kokoa 62cm ja 86cm.

 

0923maatuskamekko

Tykästyin tähän helppoon ohjeeseen niin, että ompelin vielä samoilla kaavoilla Hertalle mekon maatuskatyynyliinasta. Tällä hetkellä kärsivällisyyteni ei riitä mihinkään näpertelyyn eikä vielä ole kertynyt kovinkaan kummoista varastoa tukikankaita, kuminauhoja, nappeja jne. Tällaiseen mekkoon ei tarvita mitään muuta kuin kangasta.

 

0923herttamaatuska

Kirpputorilta ostetun tyynyliinan sisältä löytyi tieto siitä, että kangas on painettu Ruotsissa ja kuosin nimi on “Olga”. Tässä siis Hertta Olga-mekossaan.

Piparikukkia

Sep 10 2009
Tanja

Tilasin Hertalle uuden vaipan Made by Riinalta. Oikeastaan tarkoitus on alkaa itse ommella vaippoja, mutta kun viime tilauksen yhteydessä sain lahjakortin, eihän sitä käyttämättä voinut jättää.

0910vaippa

Pul-kuoren kuosin nimi on piparikukka ja olen nyt aivan ihastunut tähän. Mielestäni kangas on lunnossa vielä hienompi kuin kuvissa ja niin meidän näköinen.

 

0910pipari1

Piparikukkaa saa myös joustofroteena. Vaikka olenkin päättänyt vaateompeluksissa pitäytyä mahdollisimman paljon olemassaolevissa materiaaleissa, luulen, että tätä meidän on pakko saada. Mitä siitä vaan sitten tekisi? Housuina en oikein tuota näe. Mekko tietysti voisi olla, mutta voiko joustofroteesta tehdä paidan? Tai hupparin?

 

0910 pipari2

Toisenlainen “piparikukka” on minulla nyt työn alla. Tätä kangasta löytyy metritolkulla enkä aluksi oikein osannut päättää pidänkö siitä vai en. Jotain siitä nyt kuitenkin syntyy ja sittenpähän sen näkee.

Ihmeellinen bambu

Sep 7 2009
Tanja

Ennen Herttaa en ollut kuullutkaan bambusta tekstiilinä. Nyt meille on ilmaantunut kaikenlaista bambusta valmistettua ja onhan se aika ihmeellinen materiaali. Ensinnäkin bambu kasvaa nopeasti ilman lannoitteita ja kastelua, eli se on varmastikin yksi ekologisimmista tekstiileistä. Lisäksi bambu on antibakteerinen ja tuntuu iholla mukavan viileältä.

0907vaipat

Bambu on suosittua kestovaipoissa. Ihan ensimmäiseksi meille taisikin tulla bambuimuja ja sen jälkeen myös taskuvaippoja bambusisuksella. Maitokakkavaiheessa bambusta oli hankalampi hinkata kakkoja kuin esim. coolmaxista, mutta nykyisin se toimii oikein hyvin. Kuvassa kaksi Apilakuun pul-taskua bambusisuksella.

0907unipussi

Hertalla on myös Myllymuksujen bambupuuvillainen unipussi. Tämä oli aika kallis hankinta, mutta on ollut sen arvoinen. Hertta on aikamoinen kuumakalle, mutta paksulta tuntuva kaksinkertainen pussi on toiminut hienosti. Myyjä (Tampereen Vauvapopissa) myös kertoi, että pussia voi käyttää yöpaitana jopa viisivuotiaalla. Pussin helmassa on nepparit ja vähän yli 70-senttisen Hertan jalat mahtuvat vielä hienosti sisään. Erityisesti pidän siitä, ettei tämän unipussin sisällä tarvita muuta kuin vaippa.

0907joustofrotee

Ipanalipastossa jo esitellyt housut ja mekko ovat bambujoustofroteeta. Tea pohdiskeli joustofroteen soveltuvuutta vaatteisiin. Housut on nyt pesty kolmesti ja mekkoa ei kertaakaan, ja kyllähän housuissa toki on havaittavissa nyppyyntymistä. Ei kuitenkaan mielestäni häiritsevästi ja jotenkin se myös sopii tämäntyylisiin froteevaatteisiin.