Arkisto February, 2010

Olen viime viikkoina viettänyt tuskastuttavan paljon aikaa kaksin Hertan kanssa miehen työmatkojen vuoksi. Kun pitkästä aikaa sain mahdollisuuden, päätin lähteä yksinäni kirpputorikierrokselle. Pääajatuksena oli tuulettaa päätä eikä niinkään tehdä löytöjä – mutta silloinhan sitä juuri jotain löytää, kun ei ole ajatellut. “Kierrokseni” käsitti lopulta kaksi kirpparia pikkukaupungissamme. Aiemminkin on jo tullut todettua, että täältä helmiä löytää helpommin kuin Tampereelta.

Hertalle vaihteeksi vaaleanpunaista. Mayoralin neuletakki, Lindexin body ja Claire.dk:n housut, yht. 6€. En ehkä pukisi näitä kaikkia kerralla, mutta Hertalla saatetaan nähdä vaikkapa body ja neuletakki farkkujen kanssa ja housut valkoisella yläosalla.

Lisää vaaleanpunaista samasta pöydästä. Nämä menevät Hertan kummien vauvalle, mikäli hän on tyttö. :) Claire.dk:ta, paitsi valkoinen paita jotakin minulle tuntematonta merkkiä. Kaikki aivan moitteettomassa kunnossa, yht. 9€. Koot 56-70cm, vaikka kuvassa näyttävät kaikki samankokoisilta.

Hyvin vähänkäytetyt Adidakset kokoa 21, hinta 3€.

Äidille kahdet ihan sopivat mammafarkut, yht. 5€!

Ja vielä pari kirjaa sekä Kvaak Kvaak -peli, joka kuuluu Satunallet -peli- ja askartelukutsujen valikoimiin. Nämä pelit ovat ihania ja laadukkaita ja Kvaak Kvaak saa odotaa kaapissa, kunnes Hertta on varttunut pelailuikään.

Hu huu!

Kiinnostaisiko ketään (Tampereen seudulla) tehdä kanssani kimppatilausta Mjuka Tygeriltä?

Kauppa on saanut viimeaikoina vähän kyseenalaista kunniaa pitkistä toimitusajoista, mutta siellä on nyt niin ihania kankaita, että olisin valmis ottamaan riskin, että odotan kankaita puoli vuotta :)

Olisiko ketään muuta yhtä uhkarohkeaa?

Löysin tammikuun lopulla Petit Pataponin alesta tytöille takit, joita en voinut vastustaa. Takeissa on ohut vanutikkaus, joka on varmasti tarpeen alkukeväästä. Tuo karvahuppu Matildan takissa ei tosin ole kovin keväinen, mutta hupun voi irrottaa ja syksyllähän se on sitten taas ihan kiva. Luulen nimittäin, että Matildalle tuo takki mahtuu vielä syksylläkin ja Amandalle takki saattaa olla sopivakin vasta syksyllä, katsotaan nyt. Koot siis 18-24M (94cm) ja 6/9M (76 cm). Oletin, etteivät olisi kovin isoa mitoitusta, mutta aika reilujahan nuo kuitenkin ovat.

Matildalle löysin takkiin sopivat Primigin kengät Brandokselta. Ne kotiutuivat eilen ja olen nyt pähkäillyt niiden kokoa. Käyntivaraa pitäisi olla aivan suositusten mukaan, mutta silti Matilda tuntui vähän kompastelevan testiajossa. Ehkä se johtui vaan tilanteesta. Enpä siis taida lähteä noita vaihtamaankaan, kun edellinen koko (22) olisi varmasti liian nafti. Vertasin muuten, että pohjallinen näissä 23 kokoisissa oli juuri samankokoinen kuin Vikingin 22 kokoisissa talvikengissä.

Yllätin lähinnä itseni tilaamalla Edvinille ensi kesäksi mustan t-paidan Elvis-tekstillä. Mustan? Ja mikä ihmeen Elvis? Paita on Stardust Kidsin ja mitä enemmän sitä olen tuijotellut, sitä hauskemmalta  ostos tuntui.

Mustaa tulee myös Edvinin uuteen välikausiasuun: Ticket to Heavenin mustavalkoinen tähtiasu kokoa 92cm. Tilasin koon lähinnä syksyä ajatellen, alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, sillä en uskallakaan luottaa syksyn tarjontaan. Kivat mallit tuntuvat katoavan silmänräpäyksessä. Tänä keväänä Edvinille sopii vielä vastaava puku tummanruskeana kokoa 86cm. Reilua mitoitusta siis. Asusteiden ja kenkien metsästys on seuraavana ostoslistalla.

Sain vihdoin kuvattua kangasvarastojani tai siis uusimmat ostokset, joten pääsen kirjoittamaan lupaamani kangaspostauksen. Kuvat ovat vähän surkeita, kun taas tuli kiireellä kuvattua ja pienempi termiitti halusi kokoajan tulla mukaan järjestämään, mutta toivottavasti niistä jotain selvää saa.

Tosiaankin on tullut vähän hamstrattua näitä kankaita, mutta kun on tullut vastaan niin ihania. Ei puutu enää kuin sitä ompeluaikaa..

Minulla on joitakin visioita siitä, mitä näistä voisi syntyä, mutta kovasti kiinnostaa myös se, millälailla jatkojalostettuna te muut näkisitte nämä kankaat. Heitelkääpä ajatuksia!

Anna Maria Hornerin, Amy Butlerin ja Heather Baileyn puuvillakankaita Gone to earth -kaupasta Englannista sekä Iinulta ja Polinkalta Suomesta.

Nämä puuvillat ovat Holland fabric House:sta. Maatuskakangas on jo leikattu tunikaksi.

Hilcon samettia Dot’s N Sripes:lta. Ruususametti ja vihreä pilkkupuuvilla Iinulta.

Pallotrikoota meidän paikallisesta Kilometristä.

Pääsin vihdoin ja viimein käymään Tritex:llä. Sinnehän onkin meiltä matkaa oikein muutama kilometri. Löytöni olivat aika punaisia, mutta mahtui joukkooon tuo sininen sydäntrikookin. Ehdottomasti pitää mennä uudestaankin.

Kesäinen hedelmätrikoo ja keltainen joustofrotee tarttuivat eilen mukaan Ideaparkin Eurokankaasta.

Tänään piirtelin Tanjalta lainassa olevista lehdistä useammankin kaavan, joten toivoa on, että nämä joskus nähtäisiin myös valmiina vaatteina.

On tämä äitinä olo vaan ihmeellistä – kevät ja syksykään eivät ole enää vain “kevät” ja “syksy”, vaan “välikausia”. Pakkaset paukkuvat edelleen, mutta ainakin haluaisin uskoa, ettei siihen keväthaalariin siirtymiseen enää niin kauhean kauan mene. Hertan kevätvaatevarasto näyttää vajavaiselta, sillä viimekesäinen haalariostokseni meni pieleen koon puolesta. 86-senttinen Jonathan on vielä jättisuuri, mutta luultavasti käy sitten syksyllä. Nyt olisi kuitenkin hommattava jostain 80-senttinen haalari.

Käytetty oli pitkään mielessäni, mutta kun asiaa oikein miettii, kannattaako maksaa 40-50 euroa hyväkuntoisesta käytetystä, kun kuudellakympillä jo saisi uuden? Tietenkin käytetyn saattaisi hyvällä onnella löytää halvemmalla, mutta täytyisi olla hirveän aktiivinen netti- ja livekirpparikiertelijä. Varsinkin, jos vielä asettaa jotakin vaatimuksia värille tai merkille.

Lisäksi luulen, että 80-senttinen haalari menisi Pikku Kakkosellemme yksivuotissyksynä, joten sille olisi jo omassa perheessä pari käyttäjää. Niinpä olen kallistumassa uuden ostoon. Jotenkin uskon näissä “rymyulkovaatteissa” suomalaisiin valmistajiin, joten vaihtoehtoja olisivat kai lähinnä Reima, Travalle ja Jonathan (onhan Jonathankin kai suomalainen?). Livenä olen nähnyt muutaman Reiman uuden malliston haalarin, ja olisihan siellä kivoja, mutta kiva on hintakin. Jonathanin uudet eivät ainakaan kuvien perusteella säväytä ollenkaan, kun taas Travallella näyttäisi (ensimmäistä kertaa) olevan jotakin ihan mukavan näköistäkin yksiväristä.

Haalarin oston siis käynee tie. Kyselisin kuitenkin vielä teiltä kokeneemmilta mitä kaikkea muuta ulkovaatetta tuollainen n. yksivuotias tarvitsee kevääksi? Tietysti hanskoja ja myssyjä, ja sitten niitä kenkiä. Millaisilla kengillä taapero ulkoilee? Pitääkö olla monenlaiset eri keleille?

Ja olettehan ehdottomasti sitä mieltä, että tällainen Villervallan takki pitää olla yksivuotiaan kaapissa? :D

Siinä se kökötti. Päiväkodin lokerikossa. Poikani tekemä vaaleanpunainen ystävänpäiväkortti. Punaisen sydämen sisälle oli rytistelty silkkipaperia ja lopputulos oli liikuttava. Tänään juhlimme ystäviä ja rakkaita, laskemme pulkkamäkeä ja hörpimme kuumaa mehua. Happy Valentine’s Day!

“En tarvitse mitään niin paljon, kuin hunajaa…” sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua “…paitsi ystäviä..” Ystävyys on sitä kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä. Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin, että kaikki rypytkin siliävät.”

Niin, ja meillä pelaillaan salibandya. Isin maila on kivempi kuin oma!

PS. Teletapit putkahtivat esiin  eteisen kenkäkaapista, mutta laturi on edelleen hukassa. Oheisen pelikuvan sain vielä pelastettua kameralta koneelle.

Äidillä on nyt menossa joku vihreä kausi. Itselleni en välttämättä ostaisi kauheasti kirkkaanvihreää, mutta lapselle se on kiva väri. Vihreää ja keltaista on vauvan- ja lastenvaatteissa tarjolla mielestäni ihan liian vähän.

Hankintoja parin viime kuukauden ajalta: Bodenin alesta pupupaita, ja Gapin huppari. Molemmista tuli heti lempivaatteita.

Ticket to heavenin nettikaupasta kakkoslaatuinen talvihaalari ensi talveksi, kokoa 86cm. Nähtäväksi jää onko sopivaa kokoa, mutta luotan, että ainakin jonakin talvena sopii jollekin. :) Ja kakkoslaatuna tässä mahdolliset pikkuvirheet kankaan kosteussuojassa.

Kannatinpa pitkästä aikaa myös Lindexiä. Tämä maatilabody lähti ihan väkisin mukaan! Taisi olla sieltä poikien puolelta, mutta mielestäni kivemman värinen kuin tyttöjen vastaava.

Nyt on päässyt käymään niinkin hupsusti, että kamerani laturi on karkuteillä. Olisikohan samassa paikassa Teletappi-DVD:n ja vihreän villasukan kanssa? Meidän talossa tavarat ovat usein hukuksissa ja löytyvät mitä mystisimmistä paikoista. Piilottelijoina toimivat molemmat miespuoliset perheenjäsenet. Etsinnät tuntuvat olevan turhia, kaivatut tavarat ilmestyvät sitten joskus sattuman varaisesti. Edvinin suuresti rakastama Ukkelikin oli kadoksissa kuukauden päivät ja löytyi viimein kengän sisältä. Bloggaukset tulevat olemaan tosi tylsiä ilman kameraa, joten toivon kadonneen aarteen löytyvän pikimmiten.

Koska uusia kuvia ei ole, kaivelin vanhoja arkistoja ja muistelin menneitä. Tässä vaiheessa talvea auringon kaipuu on jo valtava. Kuva on viime kesältä, taisipa Edvin olla treffeillä Hertta-neidin kanssa. Tule jo kevät ja aurinko!

Koska uusia kuvia ei ole, kaivelin vanhoja arkistoja ja muistelin menneitä. Tässä vaiheessa talvea auringon kaipuu on jo valtava. Kuva on viime kesältä, taisipa Edvin olla treffeillä Hertta-neidin kanssa. Kevät ja aurinko, tulkaa jo!

Kuulumisia

Feb 3 2010
Tanja

En taida kehdata enää toivotella hyvää uutta vuotta, joten olkoon sitten iloista helmikuuta! Tovi on vierähtänyt sitten viime postauksen, mutta onneksi Tea ja Laura ovat pitäneet blogin pystyssä. Osa lukijoista tietääkin syyn hiljaiselooni, joten yhtä hyvin voin sen nyt kertoa lopuillekin. Meidän elämämme meni hiukan sekaisin, kun Ipanalipaston viides lapsi ilmoitteli tulostaan joulukuun puolivälissä. Hertasta siis tulee isosisko 08/10 ja saatatte tulevaisuudessa joutua lukemaan myös äitiysaiheisia postauksia.

kärry

Joulu meni ja pukki toi Hertalle vaikka mitä ihanuuksia. Tässä niistä pieni osa. Taaperokärryn idea ei meillä ole vielä oikein auennut, vaikka muuten tukea vasten otetaankin askelia.

 

synttärit

Yksivuotissynttäritkin kartuttivat kiitettävästi leluvarastoja. Toisaalta, nyt onkin sitten juhlat juhlittu melkein vuodeksi, joten näillä leluilla pitäisi vähän aikaa pärjätäkin.

 

asusteet

Vaatteita ei viime aikoina ole tullut lahjaksi kovin paljoa, asusteita kylläkin. Ensikengät ostimme Hertalle synttärilahjarahoilla, sillä niitä ei etsinnästä huolimatta alennusmyynneistä löytynyt.