Kolmas ipana
Matildasta tuli tänään isosisko, kun aamuyöstä syntyi pieni tyttönen. Onnea koko perheelle!

Matildasta tuli tänään isosisko, kun aamuyöstä syntyi pieni tyttönen. Onnea koko perheelle!

Menikin pitkä aika, etten ostanut mitään huuto.netistä. Jos ei ole jotain ihan tiettyä mielessä täytyisi olla hirveästi aikaa, että löytäisi jotain oikeasti kiinnostavaa. Lisäksi jossain vaiheessa alkoi ärsyttää, kun jotain merkkiä (esim. Småfolk) hakiessa eteen rävähtää melkein täysi sivullinen uusia vaatteita, joita myydään jopa kalliimmalla kuin monissa nettikaupoissa. Tässä joku ilta kuitenkin innostuin taas selailemaan ja huusinkin lopulta yhdeltä myyjältä kolme vaatetta.

Tosi söpönen ja hyväkuntoinen Nextin fleece-huppari, joka väittää olevansa kokoa 80cm, mutta oli tänään Hertalla päällä ja on ihan sopiva.

H&M:n eläinpaita ja Lindexin oranssinkeltaiset velourhousut, jotka käyvät kivasti yhteenkin. Nuo housut nyt saavat olla korvikkeena niille “oikean” keltaisille housuille, joita olen yrittänyt metsästää.

Löysin jo monta muutakin yläosaa, jotka käyvät noiden housujen kanssa: Lindexin maatuskabody (kyllä, meilläKIN on tämä), Po.p:n kaupunkipaita ja Tutan froteepaita.
Minäkin olen sortuntut näihin (kaiken muun ohella). Siis lasten merkkivaatteisiin.
Ennen Matildan syntymää ajattelin, etten laita paljoa rahaa lastenvaatteisiin, vaan käytän tarkasti hyväkseni ne Cittarin alerekit. Eihän pieni lapsi osaa vielä vaatia viimeisiä muotivillityksiä tai tiettyjä merkkejä. Mutta miten kävikään? Lapsi kulkisi ilman nurinoita vaikka serkunkaiman vanhassa 90-luvun college-paidassa, mutta aiti ei ikinä pukisi sellaista lapselleen. No, paitsi mökillä, jossa se suorastaan kuuluu asiaan. Tälläkin viikolla on mökin nurtsilla viiletetty 80-luvun Maija Mehiläinen-mekossa.
Puolustuksekseni täytyy todeta, että lähes kaikki meidän merkkivaatteemme ovat ns. second hand-tavaraa. Sentään minullakin menee raja siinä, että sataa euroa en mekkoon suostu laittamaan, varsinkin kun vähänkäytettyä vaatetta on hyvin tarjolla. Joitakin vaatteita olen tosin tilannut Englannista, jossa hinnat ovat Suomea edullisemmat ja alennusaikaan “säästää” vielä enemmän.
Aina merkki ei takaa hyvää laatua, mutta suurimmaksi osaksi olen ilokseni todennut, että hinnakkaampi vaate todella on tehty paremmin, laadukkaammista materiaaleista ja kestää käyttöä ja pesua paremmin. Tietenkin näillä aarteilla on aina vaara joutua myös liian säästelyn kohteeksi ja ne ehtivät käydä pieneksi vain parin käyttökerran jälkeen. Tässäkin mielessä second hand-vaate on parempi. Kun ei ole sijoittanut satasia, niin uskaltaa käyttääkin.
Niin ja kyllä ne Cittarin ale-rekitkin tulee koluttua :)

En tiedä montaakaan merkkiä, joka jakaisi mielipiteitä niin vahvasti, kuin Burberry.
Meillä näitä on esiintynyt säännöllisesti, mutta myönnän, että tässä on ähkyn vaara. Syksygarderoobiin kuuluu kaksi mekkoa ja paita, joka sopii molempien mekkojen kanssa sekä vaaleanpunaiset vuorilliset ja ihanan pehmeät housut. Kaikki ostettu huuto.netistä tutuilta ja luotettavilta myyjiltä.

Tässä Diorin farkkumekko ja pinkki neuletakki (takaa) sekä DKNY:n tummempi farkkumekko. Kaikki myöskin huuto.netistä.

Tulevalle vauvalle (jos hän nyt todella on tyttö) Burberryn mustavalkoinen mekko huuto.netistä ja Trussardin samettimekko Village Kids:ltä Englannista.
Lopuksi kiitokset ja terveiset teille kaikille huutiksen myyjille, joilta olen näitä ihanuuksia huutanut!
Next on yksi lempimerkeistäni lastenvaatteissa. Hintaansa nähden laadukkaita vaatteita saa helposti tilattua Suomeen viiden euron postimaksulla. Tulevan syksyn mallistosta en innostunut ihan hirveästi, mutta aina jotakin kivaa kuitenkin löytyy. Seuraavat vaatteet voisivat tulla meille, ja ehkä tulevatkin jossain vaiheessa.
Tanjan asuntomessujen lastenhuoneista postaamaa juttua sivuten terveisiä myös meidän lastenhuoneesta.
Meidän kesä siis kului lähinnä remontin tuoksinnassa, kun äidin harrasteluhuone muuttui Matildan huoneeksi.
Kuten meillä yleensä, tämäkin remontti laajeni suunniteltua suuremmaksi ja lopulta tehtiin jo putkiremonttia kellarissa asti. Syynä se, että Matildan huone on joskus kauan sitten ollut keittiö ja lattiassa luikerteli ylimääräisiä vesiputkia. Seinien eristystä piti myös lisätä. Kuvat kertokoon lisää.

Tässä kohtaa tilanne näytti vielä aika epätoivoiselta…

…mutta tähän päästiin ja asukaskin vaikuttaa tyytyväiseltä.
Tapetti Eijffinger:iltä, jota myy mm. Seinäruusu, lattian laminaatti Kronotex:iltä jota myy ainakin Unifloor, verhot Eurokankaan kankaasta, Luhta Home:n pehmolelukori Kodin Ykkösestä ja muut sisusteet perintökampetta. Matto varmaankin menee vielä vaihtoon, koska tuntuu jotenkin imevän väriä tapetista, mutta tämä kesämökiltä lainattu kelvatkoon nyt hetken.
Tänne loppuun on pakko vielä hehkuttaa…
Matilda siirtyi huoneen valmistumisen myötä nukkumaan meidän makuuhuoneesta omaan huoneeseensa ja yöt ovat sujuneet todella mallikkaasti. Herää vain kysymys, että kuinka hirveitä häiriköitä me äiti ja isä ollaankaan yöaikaan oltu, kun unet oman huoneen rauhassa maistuvat niin paljon paremmin :D
Kävimme Valkeakosken asuntomessuilla vielä viimeisenä aukioloviikkona. Emme jaksaneet koluta läheskään kaikkia taloja, kun ilmakin oli superhelteinen. Myös Hertan mukanaolo vaikutti asiaan, sillä käytännössä toinen meistä jäi aina tytön kanssa ulos kun toinen kiersi sisällä.
Hertalla ei ole omaa huonetta eikä tule vielä aikoihin olemaankaan, korkeintaan oma pieni soppi. Oli kuitenkin mielenkiintoista katsella messutalojen lastenhuoneita. Monet olivat aika tavanomaisia eikä hirveätä väri-iloitteluakaan näkynyt. Kuvasin muutaman huoneen, joissa oli jotakin kivaa.

Tässä huoneessa tykkään kirkkaan keltaisesta sängystä ja värikkäistä jakkaroista. Taulu on minusta aika erikoinen valinta lastenhuoneeseen.

Vauvan huoneessa on hauska hoitotaso-sänky-säilytysjärjestelmä, mutta minun makuuni aika pliisut värit.

Tämä miellytti nähdyistä lastenhuoneista eniten silmääni. Raikkaita värejä, mutta kuitenkin leppoisa tunnelma.

Laitan nyt tämänkin kuvan, vaikka tässä ei ole oikein mitään, mistä pitäisin. Liikaa tavaraa ja levoton vaikutelma. Mutta käytännössä ne lastenhuoneet taitavat useimmiten näyttää juuri tältä…

Småfolkin vaatteet ovat juuri meidän näköisiä, mutta täysihintaisina niin kalliita, ettei niitä kovin usein tule ostettua. Aiemmin kesällä tein jo alelöytöjä pienestä ruotsalaisesta nettikaupasta, mutta vielä teki mieli lisää Småfolkia.
Jostain syystä Suomessa merkki ei koskaan tule kunnon alennuksiin, vaan edellisten kausien kuosejakin myydään edelleen täyteen hintaan. Kolusin kymmeniä ruotsalaisia ja tanskalaisia putiikkeja ja näpyttelin lopulta tilauksen FridaViolaan. Postikulut olivat 100DKK (n.13,50€) ja sunnuntai-iltana tehty tilaus tipahti postilaatikkoon keskiviikkona.

Tämä on suosikkikuosini. Paita on kokoa 74-80cm (0-1v.) ja hintaa jäi n.16€.

Hertta sai kaksi haalaria: ankkalampi kokoa 80cm ja lehmät 86cm. Hintaa n. 14€/kpl.

Myös ihania poikien kuoseja oli alennuksessa, enkä malttanut olla tilaamatta. A:n äiti lupasikin ottaa nämä kaikki. Muuten olisivat varmaan päätyneet huutikseen, tai kilpparit luultavasti Hertan vaatekaappiin.
Lindexin loppukesän/syksyn mallistoistakin meille on jo kotiutunut muutama vaate. Pääsin vihdoin shoppailemaan isompien tyttöjen osastolle, kun Matildan syksyvaatteet saavat näköjään olla kokoa 86 cm. Matilda on ikäisekseen varsin pienikokoinen, joten vaateet on ostettu tähän asti sieltä vauvapuolelta, mutta etenkin housuissa on paljon enemmän valikoimaa isompien puolella ja kankaissa on mietitty jo enemmän kulutuskestävyyttäkin. Mukavana bonuksena vielä se, että kaikki farkut olivat nyt 25% alennuksella ja tunikaan sain alennuksen kanta-asiakaskupongilla.

Maatuskoja: Body (varmaankin Matildan viimeisiä), mekko ja legginsit.
Nämä ovat vauvapuolelta ja kaikki kokoa 86 cm.

Farkut ja tunikapusero isompien osastolta. Molemmat kokoa 86 cm.
Meillä kestovaippaillaan mahdollisimman paljon ja yritetään muutenkin tehdä ainakin pieniä tekoja ympäristön hyväksi. Kuitenkin tykkään myös ostella kauniita vaatteita – kuinka ekologista se sitten on, kun käytetyilläkin voisi lapsensa mainiosti pukea. Ajattelen kuitenkin myös niin, että laadukkaat ja kivannäköiset vaatteet menevät sitten vielä meidän käytön jälkeen jollekin toiselle lapselle, ja ehkä vielä senkin jälkeen. Reilun puolen vuoden jälkeen on meiltäkin jo siivottu käytöstä paljon vaatteita, jotka ovat uudenveroisessa kunnossa, mutta myös niitä, joita ei enää kehtaisi kenellekään tarjota.
Meidän vaatekaapissamme on tällä hetkellä ja jatkossakin sekä uutta, vanhaa että lainattua (ja varmaan jotain sinistäkin). Ystäväperheiden kesken kierrätetään mahdollisuuksien mukaan sekä vaatetta että tavaraa ja huuto.net sekä livekirppikset ovat kiva harrastus uusien vaatteiden shoppailun lisäksi. Blogissa tullaan varmasti näkemään löytöjä sieltä sun täältä. Toivottavasti edullisia, joskus ehkä ainoastaan ihania.

Hertta vappuna Småfolkin bodyssa ja pikkuserkulta perityissä velourhousuissa.
Ihailen ihmisiä, joilla on oma vahva pukeutumistyylinsä. Sen lisäksi, että oma tyyli kertoo paljon ihmisen persoonasta se myös helpottaa kyseisen ihmisen elämää ja aamuisia “Mitä ihmettä mä laitan päälle?” tilanteita, tai näin ainakin kuvittelen.
Itse en ole koskaan osannut lokeroitua vain yhden pukeutumistyylin edustajaksi ja lapsi jatkanee äidin vanavedessä samaa rataa varmaankin siihen asti, kunnes oma tahto käy äidille ylittämättömäksi. Samanlainen tuuliviiri taidan luonteeltanikin olla; innostun ja kyllästyn hetkessä.
Toisaalta koen suurena vapautena senkin, että voin ostaa vaatteita mistä tahansa ja täysin fiiliksen mukaan. Näin olen toiminut myös lastenvaatteiden suhteen ja sen tulette tässä blogissa varmastikin huomaamaan. Ainoa, mistä olen suhteellisen tarkka on vaatteen materiaali. Yritän suosia laadukkaita ja pesuja kestäviä materiaaleja ja esim. akryylineuleita en meidän kaappeihin huoli. Toki hairahduksiakin sattuu silloin tällöin ja varsinkin nettikaupoista tilatessa ei välttämättä aina tiedä, mitä tulikaan ostettua. Kokemus tosin auttaa tässäkin ja sitä alkaa jo jonkun verran ollakin ;)
Matildan kanssa olen myös jonkunverran kestovaippaillut ja tulevan vauvan kanssa aion jatkaa kestoilua edelleen, ilman stressiä. Jossain kohtaa hurahdin täysin kestovaippojen ompeluun ja nytkin suunnitteilla on muutaman vaipan ompelu vauvalle. Ompelen mielelläni myös muutakin, kuten lastenvaatteita, jos aikaa sattuu löytymään, joten ehkäpä jotkut ompelukset päätyvät postatuiksi myös tänne.

Matilda vappuna Ralph Laurenin mekossa, joka on ostettu tutulta huuto.net -myyjältä ja Jottumin neuletakissa, joka on Village Kids:in alesta.