Arkisto August, 2009

Loru poikineen

Aug 31 2009
Tanja

Opettajaäidin lapsena Hertta on joutunut tutustumaan kirjallisuuteen vastasyntyneestä lähtien. Erityisen paljon meillä tykätään loruista ja runoista. Niitä löytyy kirjahyllystä aika monta kirjaa ja mielellään äiti ostaisi monta lisää. Rahatilanne nyt ei ikävä kyllä sitä mahdollista, mutta onneksi on olemassa kirjasto.

0831kunnas1

Kirsi Kunnas on klassikko ja yksi suosikkimme. Tähän kirjaan on koottu helmiä vuosien varrelta.

 

0831kunnas2

Parhaita ovat lorut, joissa on aikuisenkin mielestä jotakin hauskaa.

 

3108huovi1

Tätä on myös luettu paljon, vaikka emme koiraihmisiä olekaan.

 

3108huovi2

Kanapolkka hauskuuttaa aina.

 

3108heikkilä1

Kirjastosta lainasimme Mervi Heikkilän lehmäkirjan.

 

3108heikkilä2

Näitä lukiessa tulee väkisin hyvälle tuulelle.

 

3108pihlaja1

Marsa Pihlajan Eläinten maa oli varsinainen kirjastolöytö. Tämän haluaisin meille omaksi.

 

3108pihlaja2

Kuvitus on aivan mahtavaa ja netistä lunttasinkin, että Pihlaja on graafikko.

 

Paljastakaapas omat suosikkinne, niin pääsemme penkomaan lisää kirjaston hyllyjä. :)

Vauvan uutuudet

Aug 27 2009
Tea

Kuten tiedättekin tai ainakin blogia seuraavat tietävät, syntyi perheeseemme toinen tyttö ja äidistä on oikein ihanaa, että  isosiskon vaatteet pääsevät kierrätykseen ihan täällä kotona, mutta kyllähän pikkuneidin (vai äidin?) oli jotain uuttakin saataava. Vauvan syntyminen eri vuodenaikaan toi myös eteen joitakin ainakin melko pakollisia hankintoja.

Matildalla oli aika vähän noita pienimpiä vaatteita, joilla kyllä pärjättiin silloin, mutta tämä pikkusisko onkin sellainen pulauttelija, että vaatetta todella tarvitaankin enemmän tai sitten pyykkikone saisi pyöriä parin tunnin välein. Joitakin ei niin mieluisia vaatteita olin myös jo myynyt pois kirpparilla ja Huutiksessa. Vaatevarastoa täydentääkseni kahlailin (netti-)kauppojen kesäaleja ja tässäpä sitä saalista:

Me Too neulepuku

Tämä 56 senttinen Me too neulepuku on ollut oikein käyttökelpoinen loppukesään. Tämän löysin Helsingin Kampin Pikkuväki -kaupasta ja hintaa oli n. 20 euroa.

P.O.P. body ja housut

Polarn O Pyret‘n alennustangosta mukaan tarttui tämä 50 senttinen värikäs asu. Meillä vaatteet pääsevät tosiaan nyt oikein kunnon pesunkestotestiin kovan pulauttelun takia ja tämä asu on pärjännyt siinä erinomaisesti :)

P.O.P. windstopper-puku ja pipo

P.O.P. :n aletangosta (30 e) on myös windstopperhaalari kokoa 56 cm ja siihen sopiva pipo. Tämä on niin reilua mitoitusta, että vauva vielä hukkuu tähän, mutta onneksi ilmatkin ovat olleet vielä liian lämpimiä tälle. Matilda käytti tässä kohtaa toppahaalaria, joten tällaista ohuempaa ei meidän varastosta löytynytkään ennestään.

20090819_5 20090818_65

Tämä taitaa nyt olla se meidän kallein body. Molon iihanalle perhos-bodylle taisi jäädä alennettunakin hintaa melkein 20 euroa, mutta onhan se sen arvoinen, onhan?  Tämä tuli Tanjan tilauksen mukana Elva små troll -nettikaupasta ja niin muuten, tämähän olikin niitä harvinaisia pappa betalar-vaatteita :D

Kuvassa näkyvät velour-housut ovat Matildan perintöä ja silloin tuli ostettua ne Kapp Ahlista jo valmiiksi vähän liian pieninä, mutta nyt ne ovat oiva pari Molon bodylle.

Lollopard body ja pipo

Lollopardin vihreäkuvioinen body on kokoa 62-68 cm, joten vähän täytyy vielä vauvan kasvaa, jotta tämä ja saman sarjan pipo pääsevät käyttöön.

Nämä on tilattu tanskalaisesta Filabel -nettikaupasta.

Plastisock Circus t-paita ja body

Plastisockin 62-68 cm Circus-body (n. 13 eur.) on myöskin vielä varastossa odottamassa vauvan kasvamista. Keltainen 74-80 cm Circus t-paita (n. 11 eur.) on ollut jo Matildalla käytössä ja menee vauvalle varmaankin ensi kesänä. Myös nämä tilasin Filabel :lta

Meille on rantautunut myös useampi Ej Sikke Lej:n vaate, mutta teenkin siitä ihan oman bloggauksen, kunhan ehdin.

Hertta sai tänään kahdet uudet housut, jotka ovat taattua, pirkanmaalaista käsityötä. Kuvassa näkyvät pirteät raitahousut, joiden lisäksi vaatekaappiimme muuttivat samanlaiset keltaiset. Kunniamerkki sille lukijalle, joka ensimmäiseksi keksii kenen blogissa nämä on jo esitelty, eli kuka on ompelija? :)

0824raitahousut

Itsekin haaveilen jonkin sortin käsityöharrastuksen aloittamisesta. Ompelukone on jo haettu lainaan ja nyt vain odotellaan sopivaa luovuuden puuskaa. Tiedän, että yksi jos toinenkin teistä lukijoista ompelee itse ja laitankin tähän pienen gallupin.

1. Mitä ompelet (vaippoja, vaatteita…)?

2. Mistä hankit kankaat (kierrätysmateriaaleja, netistä…)?

Ja erityisesti tähän haluaisin vastauksia:

3. Milloin ompelet (lapsen/lasten nukkuessa, yöllä…)?

Hupparissa

Aug 22 2009
Tanja

0822robinhood

Tea kommentoi, ettei retrohuppari päässyt oikeuksiinsa lattialla maatessaan. Pitihän sitä sitten mennä nappaamaan kuva pikku Robin Hoodista. :)

Törmäsin englantilaiseen Boden -merkkiin joskus viime keväänä ja ihastuin kovasti värikkäisiin ja iloisiin vaatteisiin. Tilaus jäi silloin tekemättä, mutta nyt, kun syysmallisto ilmestyi, en enää voinut vastustaa kiusausta.

Löysin netistä alennuskoodin (discount cupon), jolla sain 11 % alennusta ostoksista. Näitä muuten kannattaa aina haeskella, ainakin, jos on tilaamassa Englannista.

Toimituskulut olivat 7 euroa.

20090818_67

Ruskea paita tyttöjen mallistosta kokoa 1-1 1/2 v.  n. 8 euroa ja vakosamettimekko vauvojen mallistosta kokoa 12-18 kk  n. 23 euroa.

20090818_66

Vakosamettihousut vauvojen mallistosta 12-18 kk n. 19 euroa.

Kaikki hinnat sisältävät tuon 11% alennuksen.

Second hand -helmiä

Aug 21 2009
Tanja

Käytettynä tulee joskus haalittua vaatekaappiin sellaistakin, mitä ei koskaan uutena ostaisi, kun kerran halvalla/ilmaiseksi saa. Mutta ainakin meillä monet perityt tai käytettyinä ostetut vaatteet ovat osoittautuneet ihan suosikeiksi. Tässä muutamia helmiä tällä hetkellä käytössä olevista.

0821frotee

Oranssi froteehuppari tuli meille naapurista enkä tiedä sen tarkempaa historiaa. Vaikuttaa “oikealta” tanskalaiselta retrolta ja on aivan ihana Hertan päällä.

 

0821farkkumekko

Serkkuni löysi etnohenkisen farkkumekon jostakin kierrätystapahtumasta ja toi Hertalle jo keväällä. Tämä ei ole mikään kesämekko ja pelkäsin, että Hertta ehtii kasvaa siitä yli ennen syksyä. Mutta on onneksi nyt ihan sopiva.

 

0821toppi

Tämän helletopin olen jo kerran esitellyt, mutta tulkoon uudestaan. Mexxin ihanuus on ostettu heinäkuussa Kruunukirpusta Helsingistä.

 

0821mekko

Matildan vanha ruutumekko ja asusteet ovat vaan NIIN klassisia ja pieni talo preerialla. Kun aikoinaan ihastelin näitä Matildan päällä, enpä olisi uskonut, että ne saa joskus ylleen meidän oma prinsessa.

 

0821huppari

Viimeisin meille rantautunut käytetty vaate on tänään kirppikseltä ostettu hupparimekko. Sympaattisen näköinen ja kivaa pehmeää farkkua.

 

Puetteko te lapsianne second hand -vaatteisiin ja millaisia reittejä niitä teille kulkeutuu?

Parina aamuna on ollut sen verran viileää, että väkisinkin tulee syksy mieleen. Syysvaatteita on pohdittu jo lukuisissa blogeissa ja meilläkin tehtiin katsaus Hertan vaatevarastoon. Luulisin, että kaikki olennaisin meiltä jo löytyy, mutta on kovin vaikea arvoida mitä kaikkea tuollainen välimallin vauva oikein tarvitsee. Hertta ei vielä tänä syksynä kävele, vaan tulee ulkoilemaan vaunuissa joko kopassa tai rattaissa, mikäli nyt oppisi kunnolla istumaan.

Oikeastaan isoin heräävä kysymys on se, tarvitseeko rattaissa istuva lapsi kenkiä? Jos tarvitsee, niin minkälaiset? Ymmärrän, että kenkiin kannattaa panostaa, jos niillä otetaan ensiaskelia. Mutta jos niillä ei (mitä luultavimmin) oteta askeltakaan, kannattaako niistä maksaa 50-70€, jonka verran laadukkaat kengät näyttäisivät maksavan? Ja kertokaapas vielä miten voin arvioida Hertan jalan koon? Tiedän kyllä, että kenkiä ostaessa kannattaa piirtää jalan kuva ja leikata se ja varaa on oltava 1,5cm jne., mutta mistä se kengänNUMERO (19,20 jne.) oikein tulee? Ja onko kengissäkin valmistajien välillä yhtä suuria eroja kuin vaatteissa?

Huhhuh miten monta kysymystä, mutta ystäväiset, nämä eivät olleet mitään retorisia sellaisia. Eli kokeneemmat kenkäexpertit, laittakaapas kommenttia tulemaan. Ja myös jos huomaatte jotakin olennaista puuttuvan vaatetuksen saralla. :)

0819haalari

Reiman haalari (kirpparilta) ja kaksi myssyä, Kivat ja Reima (molemmat kesäaleista).

 

0819villahaalari

Lotta&Lassi villahaalari (saatu lahjaksi) sekä erinäisiä asusteita.

 

0819mansikka

Kauppareissuille yms. söpöstelyyn Nextin mansikkatakki, Kappahlin housut, raitamyssy made by Tea ja Kivat hattu.

 

0819minymo

Ja vielä söpöstelyyn kylmemmällä säällä Minymon takki (ale-löytö), Tean tekemä pallomyssy, jälleen yksi Kivat-merkkinen hattu (alesta), DKNY-merkkiset töppöset (huutiksesta) ja Kappahlin farkut.

 

Ylpeänä muuten voin ilmoittaa, että kaikista edellä esitellyistä vaatteista uutena täydellä hinnalla on ostettu vain Nextin takki ja Kappahlin housut (ja ehkä jotkut tumput, en oikein muista). :)

pikkusisko

Ihan ensimmäiseksi kiitokset onnitteluista, joita olemme täälläkin saaneet.

Pääsimme lauantaina kotiin sairaalasta ja nyt meillä sitten opetellaankin elämään nelihenkisen perheen elämää. Onhan se kieltämättä aikamoista organisointia, että kaikki saisivat ainakin jotakuinkin riittävän määrän unta, ruokaa ja raitista ilmaa ja mielellään vielä sitä huomiotakin. Nyt miehen ollessa kotona kaikki on vielä aika helppoa, mutta kyllähän se vähän jännittää, että miten me naiset täällä sitten keskenämme pärjätään. Luotan kuitenkin siihen, että onhan ne muutkin selviytyneet, joten eiköhän mekin..ainakin jotenkuten ja onhan noi lapsukaiset sellaisia rakkauspakkauksia, että mikäs niiden kanssa nyt voisi olla vaikeaa ;)

Ai joo ja se kuvan vaatetus. Vauvalla kuvassa viimeisintä syysmuotia ala Tays :D

Vauvalahjoja

Aug 17 2009
Tanja

Kävimme tänään katsomassa Tean pikkuruista vauvaa. Vauvalahjoja on aina kiva ostella, mutta mitä viedä lapselle, joka ei ainakaan välttämättä tarvitse vaatteita? :D

0817kortti

Korttina Onni ja Ilona -katselukortti.

 

0817nöttönen

Pienenpieni Nalle Nöttönen -sisävaippa ja väriin sopiva näpsy.

 

0817harso

70cmx70cm Mam-harso ja taitteluohjeita. Tea ei ole koskaan käyttänyt harsoja, jäämme odottamaan raporttia. :)

 

0817duns

Olihan sinne yksi vaatekin pakko mukaan tuupata. Dunsin Gingerbread-body – Hertalla on tämä sama 74-senttisenä. Neitien ikäeroksi tuli lopulta päivää vaille 7 kuukautta.

 

0817isosiskolle

Ja vielä reippaalle isosiskolle Barbapapa-salkku ja prinsessakirja.

Tuliaisia Englannista

Aug 15 2009
Tanja

Hertta sai tuliaisia Gapista. Ihana, harmillinen Gap jota ei saa Suomeen tilattua. On kai kehdattava kertoa näiden tuliaisten ikävä puoli: maksoin ne itse. Löin siis Englantiin matkustaville tuttaville rahaa kouraan ja pyysin tuomaan jotakin kivaa. Epätoivoistako…? Mutta söpöjähän nuo ovat.

Nyt alkaa olemaan Hertan vaatevarasto sen sorttinen, että kokoja 74-80cm ei tarvitsisi juuri ostella. Ehkä jollekin ulkovaatetäydennykselle vielä on oikeasti tarvetta, mutta sisävaatteilla kyllä jo pärjättäisiin. Tammikuun alennuksiin on kuitenkin vielä melko pitkästi, joten saattaa olla, että ennen sitä vielä jotain tulee hankittua…

0815gap1

0815gap1b

0815gap2

0815gap2b

0815gap3

0815gap3b